Voipaketti, pettävä nahkaverkkari ja valokuvausta

Elossa ollaan. Sai vaan huomata tossa muutaman päivän aikana, ettei aika riitä aina kirjoittamaan. Käytännössä haluaisin kuitenkin ajatuksen kanssa kirjoittaa, enkä vaan tuulessa kusasten.

Lyhyesti kuitekin edellisen postauksen jälkeisiä päivittäisiä juttuja. Ainakin se, että muisti on lyhentynyt huomattavasti - todennäköisesti yhtä pitkäksi kuin kananlento. Lauantaina mies lähti iltasella muuttoavuksi äidilleen. Tässä oli tapahtunut pieni organisointivirhe, sillä läheskään mitään ei ollut vielä pakattu ja muutto venähti loppupeleissä melkein 3,5vrk pitkäksi. Olisi vaan anopin pitänyt kysyä miniältään neuvoja, tää tyttö on muuttanut kuitenkin viimeisten 6 vuoden aikana NELJÄ kertaa. Olen siis aivan pro, mitä liittyy pakkaamiseen  ja muuton organisointiin. Anopin muuttomatka oli jonkun 1,5km, mikä sinällään tekee tästä vielä hauskempaa. Mun muutot on ollu sen 180-250km väliltä jokainen, niin edestakas ei oo rehattu vaan kaikki on muutettu yhdellä kertaa. Viimeksi ei enää kyllä kaikki mahtunut Ducatoon, tarvittiin jo yksi peräkärrykin..
Noh, tähän muutto-ärsytykseen liittyi se, että iltatoimet kahden pienimmän osalta oli mun kontolla. Ei sillä, ettenkö mä pärjäis, mutta jännästi sitä tottuu näiden iltatoimien jakamiseen ja sit vaan.. äh, tuntuu et on ihan loppu siinä vaiheessa kun JK on sängyssään. Eikä yhtään auttanut se, että aattelin miehen olevan sunnuntai-iltana menossa pelaamaan ja olevan pois siis silloinkin.

Sunnuntaina ei ollut oikeastaan mitään erikoista. Mieskin tuli osuvasti kotiin, kun iltatoimia olin tekemässä, eli sain jakaa tän vastuun kuitenkin! Jippii. J ei lähteny pelaamaan, koska se oli edellisessä pelissä hajottanut keskisormensa ja oli ollut tosi raihnanen kotonakin lasten hoitamisessa. Sunnuntai-iltana kovasti suunnitteli jo reissua aamusella kimalaiseen, jos sormi yhtään haittaa työntekoa.

Maanantaina, eli eilen, heräsin kiukkusena siitä, ettei J reagoi, vaikka JK mesoo sängyssään. Eikö näiden meidän nukkumisjärjestelyiden ideana ollut se, että J hoitaa yölliset JK:n mesoamiset tarvittaessa!? No mut hitto, kello oli jo 7. Ei se J varmaan auta, kun se on ollut töissäkin jo reilut puoli tuntia... Sori muru!
Aamupalaa yhdelle ja aamutoimet kahdelle. Nohevasti olin klo 9 jo valmis lähtemään puistoilemaan, jotta sais aikaa kulutettua tälle päivälle, mutta sittenpä huomasin, että emännänavain oli jäänyt J:lle, enkä siis pääsis vaunuvarastoon ollenkaan. No JIPPII. Päätin sitten lähteä hakemaan sitä avainta J:n töistä, vaikkakaan ei sen reissun jälkeen enää kerettäisikään puistoilemaan ennen lounasta ja päiväunia. Sitten ku avain oli haettu ja rattaat otettu varastosta, päätti JK että oma piha on ihan kiva paikka leikkiä..
Tarhasta tuli viestiä, että JM:n ryhmästä oli yhdellä lapsella kihomatoja. Joo, viestiä tarhaan, että pojat on tän viikon kotona. Illemmalla sain idean leipoo unelmakääretorttua, ja naapurilta soitin voita lainaksi. No ei ollut, mutta se oli just kaupassa ni lupasi tuoda. Tein pohjan ja jäin odottelemaan voita voikreemiin sinne väliin. Faija toi JM:n  sitten osuvasti, ja samalla toi uuden polttimon autoon, kun vasen vetäs pimeeksi lauantaina. Pyysin sitä avuksi (mitä ei ehkä olis pitänyt tehdä, koska siitä oli enemmän haittaa kun hyötyä), ja kun olin parkkihallissa naapuri ilmotti, että oli laittanut voipaketin hissipostina tulemaan. No, muuten hyvä, mutta ite olin pää konepellin alla. Yritin soittaa J:lle, mutta ilmeisen hektiset lastenvahtihommat esti sitä huomaamasta puhelintaan, niin jäi sitten vaan arvattavaksi, onko voipakettia enää hississä kun sinne asti pääsisin.. Tajusin sitten soittaa JM:n puhelimeen, niin sain J:n kiinni, joka katsoi hissiin  - tyhjä. JOLLEKIN OLI KELVANNUT MUN VOIPAKETTINI. Yhy.

Ja lopputulos oli, että mulla oli unelmakääretortun pohja pöydällä, auto ilman valoja ja voipaketti nyysitty. :(

Tyydyin sitten vääntämään täytteet Floorasta, ja ihan hyvää siitäkin tuli. Makeeta, hirmu makeeta. Ja hyvää. Naapurin, jonka suuresta ponnistuksesta huolimatta olin edelleen voipaketiton, kutsuin myös syömään torttua. Voinee arvata, että illalla kesti hetki lasten nukahtaa kun olivat saaneet unelmakääretorttua syödä ihan.. vähän vaan.

Aamulla heräsin kun JK jälleen mesos, ja siinä sitten kurottelin kelloa katsomaan. 7.47! Voi kilin.. Klo 8.30 olis tarhassa kuvaus, jonneka oli tarkoitus mennä. Soitin tarhaan, ja sieltä rauhottelivat, että hyvin kerkee, tullaan ku tullaan :) Isommille aamupalaa nenän eteen, josta tuli isoimmalta valitusta, että olis kelvannut paremmin eiliset jalkapallo-sämpylät majoneesin, salaatin, juuston, kinkun ja tomaatin kera, kun pelkistetty versio kinkulla ja juustolla. JK ei valittanut, vaan veteli puuroansa naamariin sillä välin ku sisko sai aamupesut. Vaatteet niskaan, vauva liinaan ja tarhalle. Oltiin me vissiin paikalla n.9 maissa. Sisaruskuvaan päästiin suoraan. JK tyypilliseen tapaansa epäluottavainen salamavaloista, ja suurin osa ilmeistä oli otsakurtussa. Mutta mitä nyt pikavilaukselta valokuvaajan näytöltä näin, ni saattoi joku kuvista onnistuakin! Valokuvaaja oli kyllä hommansa osaava, pölötti ja vitsaili kovasti lapsille ja sai meidän niin perusvakavan ja hitaasti syttyvän ajattelijankin hymyilemään. Sitten odoteltiin JK:n ryhmäkuvausta. Tirppa herätti huomiota ja kiinnostusta niin lasten ku aikuisenkin parissa.

Kotiinpäästyä lounasta nassuun, jääkaapin pesua ja löhöömistä. Soittipa tuossa ostajaehdokas tolle JK:n aikaiselle kaukalolle ja isofix-jalustalle, ja Maiju ehdotti että lähettäis kaljalle. Tai shoppailemaan. Tai molempia. Ton kaljan voi toki kuvitella mun kohdalla joksikin muuksi juomaksi, mutta ideana kumpikin aivan loistavia. Kaukalon myymisestä saisin vielä rahaakin ehkä yhteen juomaan! Saas nähdä, suuret on suunnitelmat, mutta miten ilta päättyy, se jää nähtäväksi.

To be continued...

Ps. tänään on mun vanhempien 52v-hääpäivä. Onnittelut äiskä ja iskä!