Synnytyskertomuksen tapaista
8.-9.10. välinen yö 37+1
Koko tiistaipäivän on alkanut tuntua ihmeellistä vatsakipua
wc:ssä käydessä. Iltaa kohden kipu pahenee niin, ettei ainoastaan tunnu
wc-käynnillä vaan pelkästään liikahtaminen sattuu. Epäilen pissitulehdusta,
mutta en tiedä varmaksi, kun ei sellaista ole vuosikausiin ollut riesana.
Yritän mennä nukkumaan, mutta pienikin liikahdus (puhumattakaan jo pitkään
vaivanneesta yskästä) sattuu niin, että käperryn sikiöasentoon ja keskityn
kyynelten valuessa lähinnä hengittämiseen. Päätän klo 1.30 soittaa synnärille,
ja kysyä neuvoa – menenkö päivystykseen vai onko synnärin asia. Pyytävät
näytille, kun raskausviikkoja on ”jo” 37+0. Pohdin hetken aikaa, millä menisin
sairaalalle, mutta päätän kuitenkin ajaa itse. Oletin, että käyn siellä
viemässä pissanäytteen ja pääsen kotiin antibioottiresepti kourassa. Saankin
melkein heti kipupiikin, joka auttaa hieman, mutta silti kaikki ylösnouseminen
ja liikkuminen tekee mielettömän kipeetä. Lääkäri ultraa varmuudenvuoksi istukan
ja alavatsan alueen, muttei löydä kivulle mitään selitystä. Pissanäyte on
ainakin pikatestillä puhdas. Lääkäri määrää vielä verikokeita, ja saan niitä
odotellessa lepohuoneen itselleni käyttöön. Sovittiin, että mikäli verikokeissa
on jotain poikkeuksellista, niin jään aamuun ja ruvetaan tutkimaan tarkemmin.
Nukahdin ja havahduin klo 5 kun kätilö kävi ovella, muttei herättänyt, aavistin
heti että arvoissa oli jotain häikkää.
9.10.13 37+2
Klo 7 soitin äidilleni, josko hän pääsisi hakemaan auton
pois sairaalan pihasta, kun mulla ei ollut käteistä laittaa parkkimaksuihin. Söin
evääksi mukaani ottaman banaanin. Aamun kätilö kertoi, että CRP oli ollut 39 ja
lääkäri määrännyt mut sitten jäämään tarkkailuun. Samalla mainitsi myös, että
minun tulisi olla ravinnotta, että ei tiedä jos vielä joudun leikkuriin. Hups.
Totesin syöneeni banaanin, ei ollut kukaan sitä ennen sanonut mitään ravinnotta
olemisesta. No, jatkossa olisin sitten ravinnotta. Tähän mennessä kätilöt
olivat olleet sitä mieltä, että kyseessä voisi hyvin olla liitoskivut. Väitin
kovasti, etten usko niiden sitä olevan, kun itse häpyliitos ei ollut kipeä,
vaan kipu sijoittuu nimenomaan virtsarakon kohdalle alavatsalle. Aamun lääkäri
tuli painelemaan mahaa, ja sillä hetkellä kipu tuntui eniten oikealla
alavatsalla, liekö johtuneen siitä että olin nukkunut sillä kyljellä.
Sydänäänikäyrää otettiin ja vauva voi hyvin. Äiti kävi hakemassa auton, ja tässä
vaiheessa ilmoittelin miehellekin jo, että onneksi se on syyslomalla, eikä
tarvitse stressata lapsille hoitajaa, kun ei tiedä kauanko olisin sairaalassa.
Aamulla uusituissa verikokeissa tulehdusarvot olivat nousseet päälle 80, joten
seuranta jatkuisi vielä. Sain kanyylin käteeni, josta perusnesteitä ja
glukoosiliuosta tippumaan. Jossain vaiheessa päivää tuli myös kirurgi
katselemaan, kun oli heitelty ilmaan umpilisäkkeentulehduksen mahdollisuutta.
ONNEKSI kirurgi oli sitä mieltä, että seurataan vielä, ei lähde kovin helpolla
leikkaamaan ”ehkä umpparia” raskaana olevalta naiselta, joka todennäköisesti on
synnyttämässä seuraavan muutaman viikon kuluessa. Tulehdusarvot klo 17 maissa
olivat päälle 120, jolloin päätettiin aloittaa suonensisäiset antibiootit.
Hassua sinällään, kun ne kovat kivut olivat päivän aikana jo väistyneet. Ainut
hetki, jolloin sattui, oli ylösnoustessa/wc-käynnillä. Uuden pissanäytteenkin
jätin, siinä proteiinit yhdellä plussalla, mutta ei tulehdukseen viittaavaa.
Edelleen olin ravinnotta. Illalla sain luvan syödä iltapalaa, mutta sen jälkeen
tulisi taas olla ravinnotta, kunnes tilannetta pohdittaisiin uusiksi aamulla. Tarjottiin
nukahtamislääkettäkin, mutta tyydyin korvatulppiin. Sain ihan kohtalaisen hyvin
nukuttuakin.
10.10.13 37+3
Pohdin jo heti aamusta, että olisi aika hyvä päivä vauvan
syntyä. Ainakin olisi komea päivämäärä. Voi olla, ettei äitikään unohtaisi ihan
heti vanhuuspäivien alettua. Olin myös päättänyt, että jos meinaavat leikata
umpparia vielä, niin saavat kyllä samalla leikata vauvankin pihalle. Jäin
miettimään vaan sitä haavakipua ja sitä kuinka nannaa tekisi synnyttää leikkaushaavan
kanssa…
Aamulla taas katseltiin labra-arvoja, eikä niissä ollut
juurikaan muutosta. Tulehdusarvot olivat edelleen siellä 120 tienoilla. No, jos
jotain positiivista, niin eivät olleet ainakaan nousseet. Kivut koko ajan
lievempiä, paitsi wc-reissuilla, joissa teki mieli kiivetä seinille kivun
iskiessä. Porukkaa oli kokoontunut enemmänkin pohtimaan tapaustani, oli
senioreita ja erikoistuvia, kirurgia ja sisätautilääkäriä. Käytiin läpi
lähiaikojen reissut ja syömiset ja mahdolliset taudit. Totesin, että perheen
kuopus oli tarhan aloittamisen jälkeen ollut yhtä soittoa flunssassa/korvatulehduksessa/yskässä
ym, että itekin olin pari viikkoa takaperin flunssassa ollut, josta vielä yskä
oli vaivana. Todettiin sitten, että otetaan keuhkokuvaa, lantion alueen
magneettia, ja sisätautilääkäri määräsi vielä verikokeita; myyräkuume,
borrelioosi ym. virus vasta-aineita. Sain luvan kuitenkin syödä, eikä
tarvitsisi enää olla ravinnotta. Jippii.
Mielenkiintoinen päivä oli siis tiedossa. Aloitettiin
magneettikuvalla, ja se olikin mielenkiintoista mahan kanssa maata selällään
iiihan paikoillaan ahtaassa putkessa joka piti julmettua meteliä.
Perätilasynnytystä ajatellen mittoja yleensä otetaan, mutta nyt oli tarkoitus
ottaa parikin kuvasarjaa, ja niinpä mittaus kesti reilun 20min. Sen jälkeen oli
lievästi sanottuna ongelmia päästä ylös. Verikokeetkin otettiin, ja niistä
olisi odotettavissa vastauksia vasta seuraavalla viikolla. Röntgeniin
seuraavaksi ja keuhkokuvaa ottamaan. Sitten vain odoteltaisiin vastauksia. Mies
ja perhe tulivat käymään, ja sain käydä kanttiinissakin. Magneettikuvasta ei
löytynyt mitään kipua selittävää ja keuhkokuvakin oli puhdas. Lääkärit
päättivät, että aamulla tehtäisiin vielä lapsivesipunktio. Näin
tarkistettaisiin ja varmistuttaisiin, ettei ole varmastikaan kohtutulehdusta.
Vauvan vointi oli käyrien perusteella koko ajan erinomainen, eikä ultrassakaan
ollut havaittu mitään poikkeavaa. Koti-ikävä alkoi olla jo kohtalaisen kova, ja
oli puhetta lääkärin kanssa sitten siitä, että mikäli illalla otetuissa
verikokeissa kävisi selvästi ilmi, että tulehdusarvot ovat laskemassa, saisin
lähteä kotiin yöksi ja tulla sitten aamulla aikaisin lapsivesipunktioon. Arvot
olivat laskussa, ja äiti tuli hakemaan kotiin yöksi. Joku sanoisi ehkä turhaksi
reissuksi, mutta mikään ei voita kotia ja omaa sänkyä.
 |
| Kotona kaverin kans! |
 |
| 37+4 |
11.10.13 37+4
Aamulla olin klo 7 takaisin osastolla. Aloitettiin
antibiooteilla ja sitten valmistauduttiin henkisesti vielä lapsivesipunktioon.
Olin itse aikaisemmin ollut kertaalleen seuraamassa lapsivesipunktiota, mutta
olisi ensimmäinen kerta olla punktoitavana. Ei se oikeastaan sen kummoisempaa
ollut, ainut ajatus oli vaan lääkärin pistäessä, että ethän sä nyt siitä voi
pistää.. puhkot mun keuhkot!!
Lapsivesi oli hyvänväristä ja sitä saatiin tarvittava määrä.
Eli ei muuta kun odottelemaan siitäkin vastauksia. Jos vastaukset olisi OK,
niin saisin iltapäivällä vielä antibiootit suonensisäisesti ja saisin kotiutua
kanyylin kanssa, mikäli olin varma, että jaksaisin vielä tulla illalla ja
seuraavana päivänä kolmesti hakemaan iv-antibiootteja, jotta saataisiin
varmasti se 3 vrk suonensisäistä antibioottihoitoa jonka jälkeen voisin siirtyä
suun kautta otettaviin antibiootteihin. Tulokset tulivat ja olivat normaalit –
enää antibiootit ja kotiutuminen. Äiti jälleen toimi kuskina, ja tällä kertaa
mentiin Ikean kautta – olisi pakko ostaa valmiiksi vauvaa varten nyt kaikki kun
oli jo hetken aikaa se pieni uhka, että vauva saattaisi syntyäkin JO. Eihän
siis täysaikaisuudella mitään merkitystä ole, kun kaksi edellistä on käynnistettyjä,
mutta jos olisivat umpparia lähteneet leikkaamaan, olisivat saaneet kyllä
oikeasti vauvankin pois ottaa. Konkretisoitui siis ja pitäisi saada kaikki
valmiiksi. Kyllä sen olossa nyt
jotenkuten huomasi, ettei ollut ihan tulehdusarvot ym normaalit, väsähtäminen
tapahtui yllättävän nopeasti kun pääsi kotiin ja oli taas normaali 2
lapsukaisen älämölö ja huomion vaatiminen päällä. Iltasella kävin kuuliaisesti hakemassa
antibiootit. Päätin toimia viikonloppuna sitten työnjohtajana, ja huolehtia siitä,
että Ikea kalusteet kasaantuisivat ja vauvalle saataisiin kaikki valmiiksi.
12.10.13 37+5
Kävin hakemassa 3 kertaa antibiootit, aamulla otettiin vielä
tulehdusarvot ja kuulin ne päivällä antibiootteja hakiessa. Hyvin olivat
laskeneet. Illalla pääsin kanyylista eroon. Sovittiin tiistaille 15.10.
tulehdusarvojen- ja sydänäänikäyrän kontrollia. Kotona kasattiin esikoiselle
parvisänkyä, kirjahyllyä ja vaihdeltiin järjestystä. Tätä samaa jatkui koko
viikonlopun.
…
15.10. 38+0
Aamu, jolloin oli tarkoitus viedä lapset tarhaan ja suunnata
Jorviin verikokeisiin tarkistamaan tulehdusarvoja. Mies oli palannut jo töihin
syyslomilta. Sopivasti vietin ti-la miehen syyslomasta sairaalassa tai ainakin
siellä rampaten. Heräsin tai havahduin aamulla siihen, että jotain valahti
sänkyyn. Lievästi sanottuna kirosin mielessäni, että ”joo joo tiesin, että
mulla on pissahätä, mutta ku en vaan jaksanut nousta, ei tartte alkaa rakon
pettämään tässä vaiheessa”. Ponkasin kuitenkin äkkiä pystyyn ja jäin sängyn
vierelle ihmettelemään, että mitä ihmettä – lapsivettä? Mitään ei kuitenkaan
valunut enää lattialle, joten suuntasin vessaan kiroten huonoksi käyneitä
lantiopohjan lihaksiani (jälleen kerran) ja pettävää rakkoa. Kampasin tukkaa
wc:ssä, kun taas lorahti jonkun verran, silleen että valui jalkoja pitkin
lattialle pieneksi lätäköksi. Siinä sitten tuijottelin kyyryssä lätäkköä ja
analysoin sen koostumusta, väriä ja hajua. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä ja
lapsetkin vielä nukkuivat. Laitoin pikkuhousunsuojan ja kipitin kännykän luokse
ja miehelle laitoin viestiä että ”lapsivedet tais mennä :o” Housut pysyivät
kuivina ja mietin et no olipas outoa. Ajattelin, että kysyn sitten samalla kun
käyn sydänäänikäyrillä, että mitä se voisi olla. Siinä sitten puin lapset ja
lähdettiin tarhaa kohti, kun autossa ajaessa tunsin, että nyt valuu taas jotain
ja sillä kertaa ihan sillee kunnolla että ei tainnut hirveästi pikkuhousun
suojat auttaa. Kun tarhan pihassa nousin autosta, ni valahti housut lahkeita
myöten märäksi. Joo, ei enää ollut siinä vaiheessa epäselvää, mitä se oli.
Matkalla jorviin soitin ja kysyin, menenkö edelleen labran
kautta vai tulenko suoraan svo:lle. Puhelimessa sovittiin, että käyn normaalin
suunnitelman mukaisesti labrassa ja sitten voidaan tarkastaa svo:lla, oliko kyseessä
lapsivettä. No problemos. Istuin märissä housuissa lapsivettä valuen oman
takkini päällä sitten odottamassa vuoroani labraan. En halunnut istua pehmeälle
kangaspäällysteiselle tuolille, etten jättäisi siihen mojovaa märkää läiskää.
Labran jälkeen kävelin synnärille ja pääsin käyrälle. Kätilö teki myös
sisätutkimuksen, ja tilanne oli sama kun oli jo ollut pidempään, 2cm auki ja
kanavaa 2cm. Testasi myös lapsiveden varalta, ja olihan se. Jäin odottelemaan
vielä tulehdusarvojen vastauksia, ja sitten saisin lähteä kotiin, mutta
takaisin piti tulla näytille illalla 18-19 välillä, kun lapsivedenmenosta olisi
kulunut 12 tuntia. Mies ilmoitti sillä välin lähteneensä töistä jo kotiin.
Tulehdusarvot olivat ok ja ei muuta kun kotiin odottelemaan supistuksia. Äidille
soitin jo aamulla, ja sovittiin sitten, että tulee iltapäivällä viimeistään
meille ja jää yöksi, vaikka lähtöä synnyttämään ei olisi vielä tullut. En tiedä
sitten, oliko se niin hyvä idea. Tunnetusti äiti on välillä vähän.. noh,
yksinkertainen ja mulla ei hermot sitä kovin pitkään kestä. Sainkin kuulla koko
sen pari tuntia siitä, kuinka OUTOA on, että pääsin vielä kotiin vaikka vedet
oli jo mennyt ja entä jos onkin niin, etten tunne supistuksia ja vauva
syntyykin kotiin. Tiuskaisin sitten, että kai kätilönä osaisin kopin ottaa
omasta lapsestani, jos se nyt päättäisi kotona yhtäkkiä haarovälistä tipahtaa..
Isä oli vielä meillä, kun kello läheni 18, ja sovittiin että se jää vielä
vähäksi aikaa että äiti kerkee heittää meidät jorviin - en välttämättä haluaisi että auto seisoo
useamman arkipäivän maksullisella parkkipaikalla JOS vaikka joutuisin jo
jäämään osastolle. Supistuksia ei vielä tullut. Muutamia hassuja pieniä
tuntemuksia, mutta ei mitään varsinaisia supistuksia. Käyrä oli hyvä, ja
saatiin vielä lupa lähteä kotiin. Aamulla klo 7 takaisin, jos ei ennen sitä
olisi käynnistynyt synnytys ja sitten ruvettaisiin käynnistelemään.
Klo 21.30 aloin
kellottelemaan supistuksia. Ne olivat kiristäviä, mutta ei kovin kipeitä, niitä
tuli n.7-12min välein. Otin klo 23 maissa panadolia 1g, vähän kuin
testatakseni, josko ne lopahtavat. Eivät loppuneet, mutta eivät ny mitenkään
mahdottoman kipeitäkään olleet. Puolilta öin lämmittelin kaurapussia ja
ajattelin kokeilla olisiko siitä mitään ”hyötyä”. Supistuksia tuli säännöllisen
epäsäännöllisesti 3-15min välein ja vessassa huomasin limatulpan irtoavan. Tuli
tunne, että vihdoin jotain alkaa tapahtumaan. Torkuin sohvalla lämpöpussin
kanssa ja kuuntelin miehen kuorsausta. Äidin olin passittanut makuuhuoneeseen
nukkumaan ja miehen kanssa oltiin olohuoneessa.
16.10.13 38+1
Klo 1.30 aikaan
rupesin miettimään, että missä vaiheessa sitä pitäisi oikeastaan lähteä sinne
synnärille, kun supistuksia oli tullut jo sen ohjeistuksen mukaisesti 23
lähtien alle 10min välein. Olo oli kun ensarilla, kun molemmat aiemmat
raskaudet oli käynnistettyjä, eikä mulla ollut kokemusta muista kun
oksitosiinilla aikaansaaduista supistuksista. Päätin soittaa svo:lle, jossa
kätilö sitten meinasi, että ehkä parempi tulla, kun kerran uudelleen synnyttäjä
jo olin. Herättelin miestä, että lähdetäänpä sitten. Matkalla synnärille
supistusten välit harvenivat ja tuntui jopa siltä, että olivat paljon
lievempiä, kun mitä ne olivat olleet sohvalla maatessa. Synnärille tullessa,
saatiin kuulla että on sulku ja oltiin viimeiset jotka oltiin saatu lupa tulla,
ja siitä huolimatta muutama synnyttäjä tuli ilmoittamatta. Käyrälle piirtyi
ihan hyvin supistuksia ja tilanne oli edennyt ”2-3cm auki ja kanava hävinnyt”,
no, ei se ehkä ihan heti olisi vielä kotiinkaan syntynyt. Odoteltiin
”olohuoneessa” ja kun lepohuoneesta siirtyi pari synnytyssalin puolelle,
päästiin lepäilemään. Kivunlievitystarpeesta kun kysyttiin, pyysin lämpöpussia.
Nukuin ihan kohtalaisen hyvin klo 3 jälkeen, heräten 20-30min välein
supistukseen. Nyt ne oli jo tuntuvia mutta ei mitään tappokipeitä, ja
toisekseen ne tulivat niin harvoin, että aloin jo miettimään että tässäkö sitä
taas ollaan – käynnistykseen menossa. Aamulla
klo 6 maissa tuli
kätilö ottamaan käyrää ja teki sisätutkimuksen, 3-4cm auki ja päästäisiin
siirtymään synnytyssaliin, jossa aloitettaisiin taas iv-antibiootit.
Klo 7.30 oli
vuoronvaihto ja antibiootit tippumassa. Vuoroon tuli tuttu kätilö, joka oli
hoitanut edellisellä viikolla myös kun olin vatsakipujen takia ollut osastolla.
Kätilö, jonka kanssa olin tullut todella hyvin juttuun. Puhuttiin siinä sitten
vähän siitä, että oksitosiinia pitäisi laittaa vauhdittamaan hommaa ja sanoin
sitten, että haluan kyllä epiduraalin. Mielellään ennen oksitosiinia.
Klo 8.00 kätilö
tutki kohdunsuuta ja totesi siellä tuntuvan vielä kalvorakon, eli lapsivettä
oli kokoajan tihkunut jostain ylempää. Kätilö meinasi, että puhkaisee kalvot ja
voi olla, ettei oksitosiinia vielä tarvittaisikaan. Kalvojen puhkaisu voisi
edesauttaa supistuksia ja synnytystä etenemään nopeammin, mutta kuitenkin
omilla vielä mentäisiin. Supistuksia tuli edelleen säännöllisen
epäsäännöllisesti 5-15min välein, vaikkakin olivat jo sellaisia että sai
keskittyä sillä välin hengittelemään. Ehkä vähän pisti jo irvistämäänkin. Mutta
ihan siedettäviä. En tiedä, olivatko ne sitten niin lieviä vai onko mulla vain
korkea kipukynnys. En kokenut kuitenkaan tarvetta muulle kivunlievitykselle kun
se yöllä saamani lämpöpussi. Mies niiskutti ja valitteli kipeetä kurkkua ja
totesi, että taitaa olla tulossa kipeäksi.
Klo 9.00 kätilö
meinasi, että tutkii ks tilanteen niin nähtäisiin, tarvitaanko oksitosiinia
omien supistusten tueksi. Sillä hetkellä olin 5cm auki, ja kätilö sanoi ks:n
olevan sen tuntuinen, että tosta kun lähtee etenemään, niin menee loppu
nopeasti. Ehdotti sitten, että mikäli vielä haluaisin sen epiduraalin, niin nyt
olisi sen aika tai kohta voisi olla liian myöhäistä. Supistukset eivät olleet
vielä mitenkään niin kipeitä että olisin tarvinnut välttämättä sitä
epiduraalia, mutta ajatus kivuliaasta loppu senteistä sai kääntymään
epiduraalin kannalle (vellihousu minä!)
Klo 9.30 epiduraalipuudutus
Klo 10.00 oksitosiini-infuusio
suppareiden tueksi. Kyselen kätilöltä painoarviota vauvasta. Laitetaan lottoa
pystyyn. Kätilö arvioi 3,4kg. Mies sanoo luottaen kätilön arvioon että 3450g.
Itse pohdin mielessäni että hyvä jos on 3kg, ja totean ääneen vaan että oma
arvioni on ”pieni.”
Klo 10.50 Kätilö
tutkii ks tilanteen. 7cm auki, ja vauva avotarjonnassa. Kätilö ohjeistaa
kääntymään vasemmalle kyljelle, että vauvakin tavallaan ”pakotettaisiin”
vaihtamaan asentoa samalla. Kätilö painottaa vielä soittamaan herkästi kelloa,
ennen kuin poistuu huoneesta.
Siinä kyljellään ollessa päätän ummistaa silmäni hetkeksi,
kun supparitkin vaan tekevät näytölle hienoa aaltomaista kuviota eikä tunnu
missään. Saman tien alkaa taas tuntua samanlaista kipua alavatsalla, kuin minkä
takia aiemmin olin ollut edellisellä viikolla hoidettavana ja tutkittavana.
Ajattelin jo, että mikä virhe ajatella tuommoista. Samalla käy mielessä, että
epiduraalinkin vaikutus alkaa varmaan kohta hiipumaan, aikaa kulunut jo sen
verran sen laittamisesta. Toisenkin kerran tulee sellainen viiltävä kipu, ja
päätin, että jos tuntuu samalla tavalla vielä kohta, niin soitan kelloa.
Seuraavan kerran tuntuukin ihan erilaiselta, nimittäin
siltä, että vauva laskeutuu rajusti ja tuntuukin siltä, että se syntyy ihan
just nyt eikä kohta. Soitan kelloa ja käännyn selälleni ja totean miehelle,
että ”se taitaa tulla ny”. Saman totean kätilölle, joka tulee sisälle saliin.
Käsken miehen siirtyä jalkopäädystä rahilta sängyn vierelle – ei tarvitse olla
siellä kattomassa alapäätä.
Klo 11:08 kätilö
tutkii ks, täysin auki, vauva +3. ”Oikeat on tuntemukset” toteaa kätilö ja
rupee laittamaan tavaroita ja pöytää valmiiksi. Siinä samalla ohjeistaa
ponnistamaan omien tuntemusten mukaan. Totean melkein paniikissa, etten mä edes
ponnista, kun se vaan tulee! Kätilö naurahtaa, että no niin näyttää tulevan –
hengittelepä sitten vaan äläkä ponnista. Ihan pienesti saan käskyn pidätellä
hengitystä. Kiristää aivan vietävästi ja samalla tuntuu että oksettaa –
ponnistamisen tarve puskee päälle. Totean, että ei hitto ihminen on hullu ja
tyhmä (puhuen itsestäni) kun lähtee tähän hommaan uudestaan ja uudestaan, se
kiristys on jotain aivan kamalaa.
Klo 11:11 syntyy
pieni tyttö! Virkeä tyttö nostetaan vatsan päälle, ja vaaleanpunaisena
huutaa pontevasti. Mies ei halua leikata napanuoraa, edellisen lapsen kohdalla
kätilö oli vaan todennut että ”hups, unohtui kysyä, olisiko isä halunnut
leikata napanuoran.” Vauva on Pieni. Kätilö toteaa, että on se sentään yli 3kg.
Kattelen pikkuista siinä sylissä, joka tuntuu niin mahdottoman pienelle, että
onkohan näin. Istukka syntyy hetken
päästä täydellisenä, eikä alapäässä mitään vaurioita tai näkyviä nirhaumia.
Tytön mitat 2915g/50cm/33cm, apgar 9/10
Synnytyksen kestot
I vaihe, 5h9min
II vaihe 3min
III vaihe 12min
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti