Ajattelija, hulivili ja tirppa.: Silmälääkäriä, verikokeita, korvahuuhtelua ja migreeni.

Kaikkea sitä mahtuukin kahteen päivään.

Hulivili isoveli ja Keltainen Tirppa

Tiistaina päivällä vielä isäni soitti, ja kysyi, voisiko JM tulla mökille (mummolaan) jos hän hakee. Totesin päivävalinnan olevan vähän huono, koska JM:llä olisi huomenna silmälääkäri heti aamusta. Ei kuulemma haittaa. Tulisivat sitten aamulla takaisin. Sovittiin että näin sitten tehdään. Puhelun lopetettuani sain kuningasidean ja soitin äidilleni, kysyen josko he voisivat sitten yhdeksi yöksi ottaa JK:n myös, vaikka synttärilahjana flunssassa rypevälle kuolemanväsyneelle tyttärelleen.. Niinhän ne sitten läks. Molemmat pojat. Joista pienempi ekaa kertaa. Voisin väittää, että oli kohtalaisen ihanaa ja helppoa vain maata sohvalla ja vauvan inahtaessa ottaa pieni rinnalle ja OLLA. Ja tietty ny niistää nenää ja yskiä, vaihtaa kanavaa ja passuuttaa miestä tuomaan juotavaa jne. Mut sai ainakin melkein olla niinkun oikeesti kipee. Oikeasti kyllä jännitti ihan mahdottomasti ja vähän rinnastakin puristi ajatella mun pikkusta yökylässä ihka ekaa kertaa, mutta lohduttauduin ajatuksella, ettei ollut yksin ku oli konkari-isoveli mukana. No, ite en kuitenkaan osannut mennä nukkumaan yhtään sen aikaisemmin kun normaalistikaan.

Aamulla heräsin herätyskelloon ja tirppa veteli sikeitä vierellä. Mikä ihana aamu, tirppa jäi sängylle jatkamaan uniaan kun minä hipsin keittiöön keittämään aamukahvia. Ei ollut taaperon vaippaa vaihdettavana tai aamupalan väsäämistä. Vain hiljaisuus, kahvi ja nessupaketti. Soitin äidille kysyäkseni, miten yö oli mennyt. Illalla toki olin jo kysynyt, miten JK oli nukahtanut. Kuulemma niin helposti, ettei olisi uskonut todeksikaan; lapsi sänkyyn ja lapsi painaa päänsä tyynyyn ja nukahtaa itsekseen. Ja yön nukkui kun tukki. Mun isovauva <3
No, sitten se muuttuikin stressiksi. Porukoiden oli tarkoitus tulla lasten kanssa ajoissa, että päästäisiin lähtemään 8.45 kohti esikoisen silmälääkäriä. Kello tuli 8.45 eikä ketään näy missään. Tirppa oli jo vaipatettu, syötetty ja kaukalossaan odottamassa että veli tulisi kotiin ja lähdettäisiin. 8.55 päätin lähteä jo ulos odottelemaan, että voidaan samantien lähteä. Vastaanotolla pitäisi olla 9.15 ilmottautumassa, ja lääkäriaika klo 9.30. Ja matkaakin olisi vielä se 20km, kun silmälääkäri oli helsingissä. Onneksi tulivatkin sitten ulko-ovella vastaan ja päästiin lähtemään. Oltiin ilmottautumassa 9.30, noin 10 min parkkipaikan haeskelun jälkeen, jonka jälkeen mulla meni hermo ja jätin autoni just siihen mihinkä huvitti. Tulisi kallis reissu jos myöhästyttäisiin vastaanotolta ja kallis siitä tulisi siis jokatapauksessa kun sakkolappu napsahtaisi tuulilasiin.

Silmälääkärikäynti oli onnistunut, JM toimi mallikkaasti, antoi laittaa silmätipat ja kaikki vaikka vähän tais jännittääkin. Näkö ei ollut huonontunut, joskaan ei merkittävästi parantunutkaan lappuhoidosta huolimatta (jota kyllä oli jonkun verran tullut lähiaikoina laiminlyötyä..) Uusi käynti tulossa keväällä ja vuoden päästä sitten harkittaisiin uudelleen silmälasien tarvetta, kun JM aloittaa esikoulun. Jeij! Käytiin kotimatkalla hakemassa pirtelö reippaalle asiakkaalle ja parit juustohampparit vielä äidille ja sen äidille. Pappa olisi kovasti halunnut JM:n takaisin mökille, mutta äiti oli tylsä ja sanoi, ettei tänään.. Iltapäivällä oli isä-poika -sählyä ja sillä välin leivoin rakkaudenleipiä (aka mokkaruutuja) hieman muunnetulla reseptillä, kun minkä äiti oli joskus mulle antanut. Paljastui, että äiti rontti oli kaikki nämä vuodet yrittänyt mua huijata - tällä kertaa onnistui nimittäin täydellisesti leivonnaiset :) Oli siinä sitten isä ja poika tyytyväisiä kun tulivat sählystä. Illalla kävin vielä naapurin akan ja likan, sekä poikien kanssa saunomassa. Isi vietti sillä välin laatuaikaa Tirpan kanssa. Saunaan meneminen silloin kun talossa on pieni vauva on aina ollut meillä haastavaa, kun JK pienenä pisti aina sellaiset protestit pystyyn etten yleensä kerennyt olemaan saunassa kun sen 15min ku tuli soittoa hätääntyneeltä isiltä, ettei tää lopeta huutamista; tuu jo kotiin! Tirppa onneksi ymmärtää hyvän päälle - ja antoi ainakin tällä kertaa saunoa rauhassa.

Isoisoveli ja pikkuruinen sisko

Tänään puolestaan oli sitten tiedossa myös kiireinen päivä. Aamulla heti herätessä huomasin, että olin saanut kylään ei-niin-toivotun vieraan; migreenin. Tarkoitus oli heittää pojat päiväkotiin ja lähteä Tirpan kanssa Jorviin verikokeisiin, tarkistuttamaan bilirubiinia ja varuilta myös sappi- ja maksa-arvoja. Aamu ja lähtö ei ollut niin onnistunut. Siitä huolimatta, että aloitettiin ulkovaatteiden pukeminen 8.30, astuttiin ovesta ulos klo 9. Autolle kävellessä tajusin, että JK:n turvaistuin oli eteisessä vielä ja JM muistutti myös että eihän lapset edes kaikki mahdu autoon samalla kertaa. Jepjep. Näitä "teen ensikertaa kolmen lapsen kanssa"-tilanteita. Kaiken lisäksi auton ikkunat oli umpijäässä. Soveltamalla siitäkin selvittiin. JM istui keskelle ilman turvaistuinta hurjan pitkän (alle 1km) matkan ajaksi, ja JK istumaan JM:n istuimeen. Vauva toki omassa turvakaukalossaan toiselle sivulle. Ja tadaa! Kaikki lapset autossa ja turvavöissä! Sitten tarhalle ja kaikki taas ulos autosta.

Lopulta lapset olivat hoidossa ja päästiin Tirpan kanssa lähtemään labraan. Labrassa kaikki meni hyvin. Takaisin autolla kävellessä kirosin turvakaukalon kiinnittämistä turvavöin jälleen kerran. Enkö mä voisi jo helpottaa tätä kulkemista ja kuljettamista kaukalon telakalla? Edelliskerrasta viisastuneena tiesin nyt, että isofix-kiinnitteistä telakkaa ei mun autooni kiinnitetä, vaan ostoslistalla oli vyökiinnitteinen telakka. Kävin sitten sen hakemassa, ja kauppakeskuksen parkkihallissa siellä ähisin ja puhisin ja luin käyttöohjeita. Lopulta telakka oli kiinni ja Tirppa kaukaloineen telakassa - nyt oli taas helpotettu elämää jonkun verran. Ei muuta kun kotiin ja syömään lounasta. Tunnin päästä olisi jo mentävä hakemaan pojat tarhasta ja suunnattava terveyskeskukseen JK:n korvien huuhteluun ja korvakontrolliin. Jossain välissä nappasin vähän panadolia nassuun - vähän niinkuin muodon vuoksi. JOS vaikka helpottais jotenkin migreeniä. No ei auta ei.
Olin klo 14 tarhalla ja lapset olivat juuri saaneet välipalat nassunsa eteen. Isomman ohjeistin pukeutumaan ja tulemaan sitten alakertaan, jonne suuntaisin pienempää pukemaan. Jälleen kerran tuli hiki, pari kirosanaa pääsi ja juostiin, mutta oltiin ku oltiinkin terveyskeskuksessa 14.30. Joka oli siis meidän aikakin. Jes! Onnistumisen fiilistä ilmassa. Rimpuilevan taaperon pitäminen sylissä, kun hoitaja huuhtelee korvia on myös aika mielenkiintoista ja.. no, haastavaa. Onneksi lapsi sai tarran toimenpiteen pätteeksi - missä mun tarra!? Korvatkin olivat terveet, vielä suurempi JES!!

Sitten kauppaan, ja sitten kotiin. Sitten ruokaa. Ja sitten koomailua sohvalla ku se per-ke-leen migreeni. Tirppaakin harmittanut tänään joku lähes koko ajan hereillä ollessaan. Ei lainkaan kivaa se. Ihan pienen ajatuksen laitoin sille - josko se reagoi mun syömääni pellilliseen mokkaruutuja? Joku kai joskus sanonut, että suklaa voi aiheuttaa vatsanväänteitä? Jotain tiheänimunkauden tapaistakin havaittavissa, kun pitäs syödä ja puklata välissä ja syödä taas lisää. Lastenlääkäri soitti Tirpan tuloksista - kysyi ensimmäisenä, mitä olin tehnyt lapselle. Arvot olivat viikon takaisesta laskeneet hurjasti 247->176. Lisää JEEE! Totesin antaneeni parin päivän ajan puoliksi korviketta ja puoliksi ämmää, niin ilmesesti se oli auttanut. Tänään aikaisemminkin jo katselin Tirppaa ja mietin että onpa se kalpea. Mutta nyt tajusin, että sehän ei vaan enää oo keltanen! Parin viikon päästä vielä yksi verikoe-kontrolli, ja diagnoosina nyt sitten äidinmaitokeltaisuus. Kaikkea sitä.
Päätin sitten vielä pienen ei-keltaisen Tirpan kylvettää, josko auttaisi vatsavaivoihin tai yleiseen ketutukseen mikä tänään on ollut ajottain vaivana ja tuntuisi se auttaneen. Nyt voisi tältäkin äidiltä sammua koneisto tän päivän osalta.