Tässä on nyt mahdottoman monta juhlapäivää putkeen. Sunnuntaina oli isänpäivä, eilen oli hääpäivä ja tänään muka vanhenen vuodella.
Aloitetaanpa sitten valittaminen sairastelusta. Viime viikon tiistaina lapset palasivat "vauvaloman" jälkeen tarhaan ja vaikka olin ajatellut heti alkuunsa, että tuo meidän hulivili jäisi kotiin mun ja vauvan kanssa. Ekat 2 viikkoa kotona osoitti, että ne muutamat lyhyet hoitopäivät viikossa on kyllä ihan tarpeeseen. Pieni temperamenttinen idiotismia toteuttava hulivilini kun tahtoi vähän osottaa rajua rakkautta vauvalle ja mulle, kun yritin keskittyä syöttämiseen.
Pojat ovat siis molemmat kolmena päivänä viikossa, 6 tuntia päivässä päiväkodissa. Esikoiselle se nyt on täysin jo tarpeellista kun sillä varmaan lahois jo pää ilman kavereita, mutta JK ei nyt vielä ole sen ikäinen että todellakaan olisi sille välttämätöntä. Ennen Tirpan syntymää tosin alkoi käydä äitiysloman alettua rankaksi niin päätin, että olisi vielä ainakin vauvan syntymään asti siellä. Oikeastaan ihan alunperin suunnittelin, että JK olis sen 4kk hoidossa, niin saisi hoitopaikkatakuulla hänet otettua kotiin ja hoitopaikka säilyisi.. Mutta joka kerta, kun tuo on hoidossa, se tulee kotiin sieltä jonkun räkätautipöpön kanssa, mä oon vakuuttuunut siitä, etten enää ikinä laita sitä hoitoon. Samahan kävi nyt viimeksi.
Viime viikolla siis pojat olivat ti-ke-to hoidossa. Torstai iltana jo JK kitisi sängyssään ja heräili itkeskelemään. Tiesin heti, että on tulossa taas kipeeksi. Perjantaina olikin sitten jo aivan räkänen. Lauantaina meidän perheen isi lähti työporukan kanssa pikkujouluristeilylle ja jäin lasten kanssa yksin kotiin. En siitä noin muutoin "panikoisi" mutta tollainen räkänen vuosikas vielä pikkuvauvan lisäksi niin saattoi tietää ongelmia. No, ne eivät sitten aiheuttaneet ongelmia, mutta esikoinen rupesi voimaan huonosti ihan yhtäkkiä illalla ja oksensi sitten. MÄ VIHAAN OKSENTAMISTA! Ihan sama kuka oksentaa, mä en voi sietää sitä. Jos joku perheessä oksentaa, mä suorastaan PELKÄÄN sitä. Mä tiedän, että on ihan typerää, mutta mulla on oksentamisen suhteen ihan fobia ja en voi sille mitään. No, tolla selittämisellä voi vaan arvata, millaseen paniikkiin menin sitten lauantai iltana kesken keskimmäisen nukutuksen, kun esikoinen ryntää oksentamaan. Onneksi sentään pienin nukkui rauhallisesti kaiken panikoimisen ja actionin ajan. Onneksi se jäi siihen yhteen kertaan. Itse kyllä valvoin lauantai-sunnuntai välisen yön kuulostellen jokaista lasten äännähdystä, eli en käytännössä nukkunut juurikaan. Sunnuntai aamuna heräsin sitten sohvalta jähmein raajoin ja joka paikkaa kolotti. Pistin sen sohvalla nukkumisen piikkiin.. Koko päivän kärsin "stressimahastani" ja koomasin. Illalla tajusin leffaa tuijotellessa ja noin miljoona kertaa aivastettuani, et ei hitto - flunssahan se pukkaa päälle! Yöllä sitten rupesi pieni tyttökin tuhisemaan ja rohisemaan..
Nyt sitten vietetään synttäripäivää niistäen ja vointia valitellen. Jippii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti