Asukaspuistoa ja ovenkarmia..

Tänään lähdettiin reippaana ulos 10 maissa. Kyllä voi lyhytkin matka puistoon kestää, jos matkavauhdista päättää 1v5kk vanha.. Kaikkea mahdollista piti pysähtyä tutkimaan ja päinvastainen suunta olis ollu paras vaihtoehto! Päästiin kuitenkin puistoilemaan ja siellä viihdyttiin raikkaassa pakkassäässä reilu tunti, kunnes JK sippas. Syliin pyysi ja oli ihan naatti. Isutui vielä britaxin alaistuimellakin yhtään mukisematta. Syötiin nopeasti lounasta ja sippas päiväunillekin samantien. JM:n kanssa tuijoteltiin Salainen Valtakunta-elokuvaa ja siivoilin. Tirppa heräsi samoihin aikoihin JK:n kanssa päikkäreiltä ja isin tullessa kotiin JM ja JK olivat täys vauhti päällä, niin että piti ottaa sitten yhteen ovenkarmin kanssa.

Käytiin näyttämässä terveyskeskuksessa vielä, kun niin liki silmää tuli osuma. Mutta onneks haava oli pieni, ettei tarvinnut paikkailla, nyt vaan seuraillaan aivotärähdyksen varalta. Vauhdikasta, ettenkö sanois. Käytiin JK:n kans viel kaupan kautta ostamassa kermavaahtoa, josko tästä innostuis paistamaan lettuja ni sais herkutella kermavaahdolla ja hillolla. Nams :)

Huhhei viikonloppu..

Niinhän se taas mennä hurahti, viikonloppu nimittäin.

Perjantaina päätin taas kokeilla omia rajojani ja kykyjäni lähtemällä jo aamusta lasten kanssa shoppailemaan. Pari tuntia meni aamusta siihen, kun pohdin että minkälaisella kokoonpanolla olisi helpointa/kätevintä/fiksuinta lähteä. Britaxien taiteilu autoon ei houkuttanut, eikä puhettakaan siitä, että JK voisi olla ilman rattaita. Päädyin siihen, että otin JK:lle matkikset ja Tirppa saisi matkustaa kaukalon lisäksi liinassa. JM saisi toimia sitten JK:n viihdyttäjänä/vahtina/esimerkillisenä isoveljenä kuten aina. Ensimmäisenä suunniteltiin käyvämme lastenkirpputorilla Nella&Nuttu, missä treffattiin sovitusti Maiju Oton kanssa, ja tein taas löytöjä. En mikään lastenvaatemerkki-bloggaaja ole enkä aio sellaiseksi ryhtyä, mutta löysin Tirpalle reimatecin vk-haalarin kokoa 74, jossa oli myös myyjä laittanut yhteensopivat tumput ja pipon mukaan. Tämä 14e. JK:lle löysin villakangastakin kokoa 98cm, ja tälläkin hintaa vaan 7e. Muutamia potkareita ja yhden ihanan unipussin löysin Tirpalle myös. Valikoima jo koossa 116/122 alkaa olla heikko, niin JM jäi ilman tällä kertaa. Kirppikseltä poikettiin alakerran Babystylen kautta ostamassa adapterit Britaxeihin turvakaukalolle ja siitä suunnattiin sitten Iso Omenaan. Käytiin syömässä ja vähän kierreltiin kauppoja. Tirppa sai illan pikkujouluihin uuden mekon ja toki siihen sopivat legginssit ja bodyn. Itellekin ehdin silmäillä jotain kivannäköistä, mutta se jäi silmäilyksi, kun JK säntäili ympäri kauppaa. Päiväuniaikakin oli ja meni, oli siis korkea aika lähteä kotiin. JK nukahti autoon, ja kävin vielä pikasesti ääsmarketissa, ku JM jäi nukkuvan JK:n vahdiksi autoon. J tuli sitten auttamaan ostosten ja lasten kanssa, kun päästiin parkkipaikalle. Huh, onneksi! JK meni jatkamaan vielä päiväuniaan (onneksi) ja suunnittelin, että olisin värjännyt hiukset iltaa varten, mutta laiskuus iski. Laitettiin ittemme Tirpan kanssa kauniiks, ja lähdettiin pikkujouluihin ja sillä välin JM lähti isänsä vanhemmille viikonlopuksi. Pikkujouluissa oli mukavaa ja viihdyttiinkin siellä ihan mukava tovi. Siinä vaiheessa kun muut alkoivat puhumaan jatkopaikasta, totesin että olisi kai parempi lähteä kotiin :D

Lauantaille suunnittelin lähteväni kokeilemaan niitä edellisenä päivänä silmäiltyjä vaatteita, mutta laiskuus iski ja lähdinkin "vaan" käymään lelukaupassa vähän silmäilemässä joululahjoja. Voi mikä lelujen taivas. Olishan sieltä löytynyt vaikka ja mitä. JM:lle löysin hänen toivomansa Lentsikat-pussilakanasetin ja JK:lle nappasin sellasen palikkahärpäkkeen.. Päätin olla taloudellinen ja fiksu, ja jätin ostamatta Tirpalle mitään.. Mitä 2kk vanha oikeasti voisi mukamas haluta joululahjaksi?! Niitä kestovaippoja tai vaippoja yleensäkin, eikä niitä sieltä kaupasta löytynyt. Loppupäivä menikin siinä, että siivoilin pyörremyrsky-JK:m jälkiä. Siinä on taapero joka kyllä kerkee joka paikkaan. Ja tällä hetkellä lempipuuhaa on räjäyttää lelulaatikoita pitkin kämppää. Mun mieleni ei kestä sellasta siivottomuutta ja että leluja on IHAN JOKA PUOLELLA, niin siinähän sitä sitten riitti puuha kun kulki perässä siivoten, tai sitten se meni toisin päin, että JK mun perässä aina uudestaan mun siivottuani räjäyttelemässä leluja ympäriinsä.

Tähän väliin on ihan pakko tehdä pieni välttämätön maininta; GTA5. Kyllä voi vaimolla/äidillä/naisella/tytöllä tatti kasvaa komeaksi otsassa, kun toinen tapittaa koneen äärellä ja pelaa yhtä peliä, kun kämppää räjäyttelee 1v5kk vanha, ja äiti juoksee perässä siinä ohessa pyykäten, syötellen vauvaa, siivoten ja ruokaa tehden. Aamen. Se siitä.

Lauantai-iltana tuijottelinkin sitten koomassa telkkaria ja nautiskelin yhden siiderin. Hittovie, ei se siivoominen ja lastenhoito, mutta toi miehen pelaaminen. Oon mä yhden siiderin ansainnut. Valvoin vielä katsoen viimeisen jakson Näkijää, ja yhy. Taas taitaa hormooneilla olla näppinsä pelissä, kun piti vähän itkuakin tirauttaa. 

Tälle päivälle suunnittelin sitten sitä vaatteiden hankintaa, kun se eiliseltä jäi. Mutta miehellä olikin jotain suunnitelmia (ilmeisesti pelaamisen lisäksi), ja olisin kuulemma saanut lasten kanssa mennä. Joo. Ei taitaisi tulla housujen sovittamisesta mitään jos mukana on 1v5kk ja 5vkoa vanhat. Joten se siitä, sen sijasta päätin pestä pyykkiä ja kasata eteisen nurkassa seisovan kehdon, joka siinä jo jokusen tovin oli seissyt. J:n veljen oli tarkoitus hankkia siihen ruuvit, kun edellinen käyttäjä oli onnistunut ne hävittämään, mutta J:n veli lähti Espanjaan ja muutenkin sitä tuntien saataisiin ruuvit todennäköisemmin vasta kun Tirppa on jo kasvanut ulos koko kehdosta. Toisaalta, vieressä se Tirppa vielä nukkuu, mutta olisi edes kasattuna, eikä säilössä eteisessä... No, mutta ne puuttuvat ruuvit. Päätin lainata jo palautukseen lupaamani naapurin pinnasängyn ruuveja, kunnes huomasin, että siinä olevista ruuveista osa oli liian lyhyitä. Vaunulenkki biltemaan hakemaan ruuveja poiki sitten vähän lisää lahjoja pukin konttiin samalla.. Hups. Mutta nyt on kehto kasassa ja pedattuna. Sopivasti mahtui äp-laatikko kehtoon. Kun tähän kasaamiseen yhdistää samaan aikaan pyykkäämisen ja ruuanlaiton, ja GTA5:sta pelaavan miehen, pitäis jo arvata, että ruoka paloi pohjaan ja sitten syötiinkin vaan maksalaatikkoa.

Illemmalla tuli JM kotiin viikonloppureissultaan, ja lähdin vielä JK:n kanssa käymään kaupassa kun olin aikani pohtinut, tilatako pizzaa vai tehdäkö itse. Päätin tehdä itse. Jälkikäteen ajateltuna, olis tullut kyllä melkein halvemmaksi ja helpommaksi vaan tilata.. Mutta hyvää oli! J kävi pelaamassa sählyäkin välillä (oho, irrottautu koneelta) ja sillä välin käytin JK:n suihkussa ja peittelin nukkumaan, ja kylvetin Tirpan sillä välin kun JM katsoi hauskoja kotivideoita telkkarista. Miehellekin väänsin vielä hyvänä vaimona pizzan valmiiksi, ennenku tuli kotiin pelaamasta. Tossa suunnittelin jo nukkumaan menemistä, mutta eteeni ilmestyi rahi joka seisoo keskellä sänkyä, koska kehto, jonka kasasin on nyt sen paikalla makkarissa. Tässä päätäni raavin ja yritän sijottaa rahia jonnekin.. Ai mitenniin alkaa 70m2 3h+k käymään ahtaaksi 5 henkiselle perheelle? Samalla suunnittelen huomista, ettei tarttis taas pyörremyrskyn tuhoja korjailla, että kuinkas nopeasti sitä aamulla pääseekään lähtemään ulos tän köörin kanssa.. 

Uutta ulkoilupukua ja neuvolaa

Mä ylitin itseni tiistaina. Kaukalon ostaja tuli ja osti turvakaukalon ja päätin sitten lähteä Maijun kanssa "alakertaan" kaljalle. No siiderille, mutta periaate sama :D Heitin vielä J:lle lennosta ovelta, et ei varmaan haittaa jos jään pelaamaan samalla. Tyypillinen pokeri-ilta myös kyseisessä paikallisessa tiistaina. J totesi, että meinasin sitten että hän pärjää Tirpan kanssa? Tottakai! :)

Maijun kanssa se yks vaihtui kahdeksi, ja pelipöytäänkin pääsin. Peli ei ollut niin hirvittävän hyvin pelattua, koska koko ajan piti vilkuilla puhelinta, että joko siellä on kriisi kotona meneillään. Puhelin pysyi hiljaa. Tipuin pelistä sillain sopivasti, että kerkesin vielä kaupan kautta kotiin. Ja Tirppa oli tyytyväisenä vedellyt hirsiä koko sen 3 tunnin ajan, mitä olin pois. Äidin tyttö. <3

Päiväunisankarit (Tirppa kyl jotain jumppailee)

Iltasin paras paikka uinua

Aamulla taas lähdettiin tarhalle, kun oli JM:n ryhmäkuvaus. Siinä odotellessa saatiin Tirpan ja JK:n kanssa osallistua JM:n ryhmän aamupiiriin ja aamunavaukseen. Tirppa liinassa herätti paaaljon mielenkiintoa ja huomiota. Tietäispä tyttö vaan, kuinka paljon oli 4-5 vuotiaita ihailijoita ympärillä, mutta hän veteli kauneusuniaan koko aamupäivän ajan. Kun kuvat oli saatu otettua, jäätiin vielä tarhan pihalle ja JM sai leikkiä kavereittensa kanssa, ja JK kirmaili onnessaan isojen puolella. Kotiin lounaalle ja päivälevolle. J kun tuli kotiin, meinasin lähteä Tirpan kanssa kaupoille, löytääkseni itelleni uuden ulkoilupuvun - näillä säillä kohtalaisen ikävää olla pihalla farkuissa tai velour-housuissa. Muita kun ei kaapista nyt jostain kumman syystä löydy.. Mutta J meinas, että saan mennä ihan itekseni ja Tirppa jää kotiin. OK. Tuntui kyllä todella oudolta jo toistamiseen lähteä ilman lapsia tai vauvaa jonnekin. Mutta löysin itelleni syyspuvun, ja vielä talvikengätkin halvennuksesta. Talvihousut jäi vielä kauppaan. Tirpalle kävin kanssa H&M:ltä etsimässä jotain ylisöpöä nimiäisiin päälle pantavaa ja löysinkin:

Iih mitä rinsessa-kamaa!

Illalla käytiin isompien muksujen kanssa saunassa. JK on kyllä ihan uskomaton saunoja. En muista että JM olis koskaan välittänyt saunasta noin paljoa. Reteesti vaan ylälauteella istumassa ja leikki vedellä. Yöllä Tirppakin veti uniennätyksensä, ja nukkui 7 tuntia putkeen. Tosi kiva muuten, mutta oma olo alkoi olla aika tukala, kun meinas etumus räjähtää.. eli toisin sanoen, äiti ei nukkunut ihan noin pitkää aikaa putkeen :D

Tänään oli aamulla Tirpalla neuvola. Ja ulkona satoi vettä ku esterin pyrstöstä yskähdellen. Oli varsin mielenkiintoista sumplia tämä kööri sinne, ja vielä silleen, et pysyttäis mahdollisimman kuivana. Mutta onnistuttiin. Tirppa on ottanu spurttia, ja tänään oli mitat 3655g/53.7cm ja pipo 35.5cm. Seuraava neuvola onkin sitten 6vkon lääkärineuvola.. Jotenkin jännä ajatella, ettei Tirppa ole vielä ees saavuttanut JM:n syntymäpainoa, vaikka toki pituudessa on menty jo hyvin ohi. 170g vielä siihen ja 350g JK:n syntymäpainoon :D

Kotiin kun selvittiin niin iski taas kutsumatta kylään tuttu kaveri - migreeni. Alkaa kypsyttää taas. Tässä on 2 viikon sisällä ollut 3 migreenikohtausta. Ei muuten mitään, mutta kun yksittäinen kohtaus kestää sen 2-3pv kaikkine oireineen/vaivoineen, niin tohon ei kovin montaa normaaliksi lukeutuvaa päivää jää. Suunnittelin kovasti tänään käyväni "isossa kaupassa", mutta pyh. Mä mihinkään ollut pääsemässä. Poskiontelotki särki ja räkää taas riittää enemmän ku laki sallii.. Mutsi ja faija kävi kylässä, ja kun ne lähti, meinasin että oijon itteni sohvalle JK:nkin nukkuessa. No toki, heti kun sain itseni pitkälleni sohvalle ja silmäni ummistettua niin alkaa kuulua tuttu pölötys lastenhuoneesta.. J tuli kotiin ja valittelin oloani, ja päätin nappasta panadolit nassuun. Auttoi se kyllä siihen poskiontelosärkyyn siirtäen sen säryn korvaan ja jonkun tovin päästä oli kohtalaisen normaali olotila. Sitten tulikin mieleen, että huomenna olis pikkujoulut ja pitäis kai saada ittensä ihmismäiseksi taas. Lähdin käväsemään Lippulaivassa, ja ostin samalla lapsille joulukalenterit ja itelleni Raskasta Joulua-cd:n (salaa J:ltä :D) hiusvärin lisäks. Onpahan mitä luukutella autossa <3 Naapuri kävi tässä vielä tyttönsä kanssa iltapuuron aikoihin, ja sitten kylvetin Tirpan, hieroin ja tissitainnutin. Kaikki lapset uinumassa ja nyt lähtee tämä äitikin treffaa nukku-masaa.. Laitetaan vielä pari kuvaa tästä päivien varrelta.

Pyörremyrsky-JK

Vauhti päällä..

Tirppa ihmettelee veljensä energiaa..

kukkuu!

rauhallinen aamu..

Kummitäti (naapuri) ja JK

Nykyajan lapset... kaikki kännykkä kourassa!

Sukupuolitesti

Piti vielä tällainen laittaa. Oon aina ollut sitä mieltä, että meidän perheessä mä koen olevani se mies. Ei siis sillä, että J olisi jotenkin naisellinen tai naismaisempi, mutta mä handlaan noi autot ja mulla menee naaman kampaamisessa se 5min, kun taas J:llä saattaa toi lähtöön valmistautuminen kestää joskus 30min. 

Kokeilepa ite :D Sain siis tulokseks, että oon 62-prosenttisesti mies ja 38-prosenttisesti nainen.

http://www.hs.fi/viesti/sukupuolitesti

Voipaketti, pettävä nahkaverkkari ja valokuvausta

Elossa ollaan. Sai vaan huomata tossa muutaman päivän aikana, ettei aika riitä aina kirjoittamaan. Käytännössä haluaisin kuitenkin ajatuksen kanssa kirjoittaa, enkä vaan tuulessa kusasten.

Lyhyesti kuitekin edellisen postauksen jälkeisiä päivittäisiä juttuja. Ainakin se, että muisti on lyhentynyt huomattavasti - todennäköisesti yhtä pitkäksi kuin kananlento. Lauantaina mies lähti iltasella muuttoavuksi äidilleen. Tässä oli tapahtunut pieni organisointivirhe, sillä läheskään mitään ei ollut vielä pakattu ja muutto venähti loppupeleissä melkein 3,5vrk pitkäksi. Olisi vaan anopin pitänyt kysyä miniältään neuvoja, tää tyttö on muuttanut kuitenkin viimeisten 6 vuoden aikana NELJÄ kertaa. Olen siis aivan pro, mitä liittyy pakkaamiseen  ja muuton organisointiin. Anopin muuttomatka oli jonkun 1,5km, mikä sinällään tekee tästä vielä hauskempaa. Mun muutot on ollu sen 180-250km väliltä jokainen, niin edestakas ei oo rehattu vaan kaikki on muutettu yhdellä kertaa. Viimeksi ei enää kyllä kaikki mahtunut Ducatoon, tarvittiin jo yksi peräkärrykin..
Noh, tähän muutto-ärsytykseen liittyi se, että iltatoimet kahden pienimmän osalta oli mun kontolla. Ei sillä, ettenkö mä pärjäis, mutta jännästi sitä tottuu näiden iltatoimien jakamiseen ja sit vaan.. äh, tuntuu et on ihan loppu siinä vaiheessa kun JK on sängyssään. Eikä yhtään auttanut se, että aattelin miehen olevan sunnuntai-iltana menossa pelaamaan ja olevan pois siis silloinkin.

Sunnuntaina ei ollut oikeastaan mitään erikoista. Mieskin tuli osuvasti kotiin, kun iltatoimia olin tekemässä, eli sain jakaa tän vastuun kuitenkin! Jippii. J ei lähteny pelaamaan, koska se oli edellisessä pelissä hajottanut keskisormensa ja oli ollut tosi raihnanen kotonakin lasten hoitamisessa. Sunnuntai-iltana kovasti suunnitteli jo reissua aamusella kimalaiseen, jos sormi yhtään haittaa työntekoa.

Maanantaina, eli eilen, heräsin kiukkusena siitä, ettei J reagoi, vaikka JK mesoo sängyssään. Eikö näiden meidän nukkumisjärjestelyiden ideana ollut se, että J hoitaa yölliset JK:n mesoamiset tarvittaessa!? No mut hitto, kello oli jo 7. Ei se J varmaan auta, kun se on ollut töissäkin jo reilut puoli tuntia... Sori muru!
Aamupalaa yhdelle ja aamutoimet kahdelle. Nohevasti olin klo 9 jo valmis lähtemään puistoilemaan, jotta sais aikaa kulutettua tälle päivälle, mutta sittenpä huomasin, että emännänavain oli jäänyt J:lle, enkä siis pääsis vaunuvarastoon ollenkaan. No JIPPII. Päätin sitten lähteä hakemaan sitä avainta J:n töistä, vaikkakaan ei sen reissun jälkeen enää kerettäisikään puistoilemaan ennen lounasta ja päiväunia. Sitten ku avain oli haettu ja rattaat otettu varastosta, päätti JK että oma piha on ihan kiva paikka leikkiä..
Tarhasta tuli viestiä, että JM:n ryhmästä oli yhdellä lapsella kihomatoja. Joo, viestiä tarhaan, että pojat on tän viikon kotona. Illemmalla sain idean leipoo unelmakääretorttua, ja naapurilta soitin voita lainaksi. No ei ollut, mutta se oli just kaupassa ni lupasi tuoda. Tein pohjan ja jäin odottelemaan voita voikreemiin sinne väliin. Faija toi JM:n  sitten osuvasti, ja samalla toi uuden polttimon autoon, kun vasen vetäs pimeeksi lauantaina. Pyysin sitä avuksi (mitä ei ehkä olis pitänyt tehdä, koska siitä oli enemmän haittaa kun hyötyä), ja kun olin parkkihallissa naapuri ilmotti, että oli laittanut voipaketin hissipostina tulemaan. No, muuten hyvä, mutta ite olin pää konepellin alla. Yritin soittaa J:lle, mutta ilmeisen hektiset lastenvahtihommat esti sitä huomaamasta puhelintaan, niin jäi sitten vaan arvattavaksi, onko voipakettia enää hississä kun sinne asti pääsisin.. Tajusin sitten soittaa JM:n puhelimeen, niin sain J:n kiinni, joka katsoi hissiin  - tyhjä. JOLLEKIN OLI KELVANNUT MUN VOIPAKETTINI. Yhy.

Ja lopputulos oli, että mulla oli unelmakääretortun pohja pöydällä, auto ilman valoja ja voipaketti nyysitty. :(

Tyydyin sitten vääntämään täytteet Floorasta, ja ihan hyvää siitäkin tuli. Makeeta, hirmu makeeta. Ja hyvää. Naapurin, jonka suuresta ponnistuksesta huolimatta olin edelleen voipaketiton, kutsuin myös syömään torttua. Voinee arvata, että illalla kesti hetki lasten nukahtaa kun olivat saaneet unelmakääretorttua syödä ihan.. vähän vaan.

Aamulla heräsin kun JK jälleen mesos, ja siinä sitten kurottelin kelloa katsomaan. 7.47! Voi kilin.. Klo 8.30 olis tarhassa kuvaus, jonneka oli tarkoitus mennä. Soitin tarhaan, ja sieltä rauhottelivat, että hyvin kerkee, tullaan ku tullaan :) Isommille aamupalaa nenän eteen, josta tuli isoimmalta valitusta, että olis kelvannut paremmin eiliset jalkapallo-sämpylät majoneesin, salaatin, juuston, kinkun ja tomaatin kera, kun pelkistetty versio kinkulla ja juustolla. JK ei valittanut, vaan veteli puuroansa naamariin sillä välin ku sisko sai aamupesut. Vaatteet niskaan, vauva liinaan ja tarhalle. Oltiin me vissiin paikalla n.9 maissa. Sisaruskuvaan päästiin suoraan. JK tyypilliseen tapaansa epäluottavainen salamavaloista, ja suurin osa ilmeistä oli otsakurtussa. Mutta mitä nyt pikavilaukselta valokuvaajan näytöltä näin, ni saattoi joku kuvista onnistuakin! Valokuvaaja oli kyllä hommansa osaava, pölötti ja vitsaili kovasti lapsille ja sai meidän niin perusvakavan ja hitaasti syttyvän ajattelijankin hymyilemään. Sitten odoteltiin JK:n ryhmäkuvausta. Tirppa herätti huomiota ja kiinnostusta niin lasten ku aikuisenkin parissa.

Kotiinpäästyä lounasta nassuun, jääkaapin pesua ja löhöömistä. Soittipa tuossa ostajaehdokas tolle JK:n aikaiselle kaukalolle ja isofix-jalustalle, ja Maiju ehdotti että lähettäis kaljalle. Tai shoppailemaan. Tai molempia. Ton kaljan voi toki kuvitella mun kohdalla joksikin muuksi juomaksi, mutta ideana kumpikin aivan loistavia. Kaukalon myymisestä saisin vielä rahaakin ehkä yhteen juomaan! Saas nähdä, suuret on suunnitelmat, mutta miten ilta päättyy, se jää nähtäväksi.

To be continued...

Ps. tänään on mun vanhempien 52v-hääpäivä. Onnittelut äiskä ja iskä!

Focuksen suurperheominaisuuksia ja perjantaisauna

Migreeni kulminoitui toissailtana aivan järkkyyn oloon illalla ja tumtui, että vuorotellen heräilin yöllä joko omaan pahoinvointiin tai tirpan vatsanväänteisiin.. Olikohan sillä maha kipee ihan sympatiasta, vai meinaskohan se, että on ihan ok ajoittaa heräilyt nyt samaan syssyyn ku toi äiti näemmä enivei valvoskelee... JK meinas myös että vois pari kertaa yön aikana kiekasta. Aamu kuitenkin koitti jossain vaiheessa ja tosi outoa. Olo oli ihan normaali.. Ei migreeniä. Ei sitä voimattomuutta ja väsymystä. Pitäskö mun herätä useamminki öisin? Aamupalat lapsille nassuun ja puistoon! Pahana äitinä laitoin 1v4kk vanhan ipanan kävelemään koko matkan, ku otin pienimmälle vaan vaunut. Toisaalta ajattelin, että sinne ja takaisin kävelemisessä saattais energiat kulua hyvin että maistuu sitten päiväunetkin. Varsin ovelaa, eikö!?

Sovittiin keskiviikkona porukoitten kanssa myös siitä, että faija tulis hakemaan JM:n mökille viikonlopuksi. Soittelin ennen puistoon lähtöä varmistaakseni, ettei hetken päästä lähdöstä tulis puhelua, että "missä hemmetissä te ootte, mä oon täällä oven takana." Ei ollut vielä tulossa ei. Puistossa ei oltu kauaa, ku JK rupes heittäytymään maahan pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Päätin sitten, että on aika lähteä kotiin. Käveltiin vielä kaupan kautta, ja JK jaksoi hienosti, mutta kaupalta kotiin oli jo liikaa. JM pääsi työntämään siskoa vaunuissa ja äiti sitten kantoi väsähtäneen pikku hulivilin kotiin. Kulinaristiset makuelämykset kehiin, JK:lle pilttipurkki ja sillä välin JM odotteli roiskeläppäänsä. Sovittiin, että saa pizzansa sitten, kun JK on päiväunilla. Tarkoitus oli kuitenkin saada JK ennemmin syömää pilttiä kun roiskeläppää. Piltti hävis hetkessä, ja lapsi tais simahtaa päiväunille jo syliin matkalla sänkyyn. Taisin osua oikeaan sen suhteen, että kävely puistoon ja kotiin veisi mehut!? Sitten oman ja esikoisen terveellisen lounaan, roiskeläppien, kimppuun. Siinä sitten syödessä iski kuningasidea, että voitais lähteä kaikki käymään mökillä, viedä JM sinne viikonlopuksi ja samalla pääsis itse saunaan. Miehelle tekstaria ja siltä kun tuli vahvistus suunnitelman toteuttamisesta soitin vielä varmistaakseni, ettei se faija TÄSSÄ VAIHEESSA olis lähtenyt hakemaan poikaa. Juuri oli ovesta ulos mennyt, mutta mutsipa huusi perään ettei tarvitsekaan - "Ne tulee kaikki tänne!"

Olin todennut jo aiemmin, että focukseni takapenkille ei mahdu kaukaloa, taaperoistuinta ja leikki-ikäisen turvaistuinta samaan aikaan. Varsinkaan kun ne kaksi isompaa istuinta on molemmat palkki-istuimia. Ominaisuuksiltaan kohtalaisen leveitä. Pitäisi vielä kokeilla, josko esikoiselle sopis pelkkä istuinkoroke kaukalon ja yhden palkki-istuimen väliin. Eilen kuitenkin matkattiin mökille niin, että esikoisella ei ollut istuinta lainkaan.. Hyi minua! Onneksi sentään pääsee sieltä kotiin korokkeen kanssa. Matka meni kuitenkin hyvin, jos ei lasketa sitä, että JK hermostui jo ensimmäisen 2km jälkeen ja piti mekkalaa loppumatkan (sen about 70km). Saatiin mutsin tekemää pöperöö ja hyvää oli! JK:lle maistui tosin vaan tomaattilohkot, mitä se ei kyllä kotona suostu syömään. Mitähän eroa on mökin ja meidän omissa tomaateissa?

Sauna oli luksus. JM ei halunnu saunaan, mutta JK halusi ja siellä se istui vannassa ylimällä lauteella ja heitti löylyä. Mutsi otti sitten ipanan vähän ajan kuluttua ja saatiin saunoa hetki rauhassa miehen kanssa kaksin. Saunasta tultua odotti kahvia ja herkkuja pöytä koreena. Faija katsoi olohuoneessa Sarasvuon talk show'ta ja siitä tuli mieleen jakso, jossa oli Pekka Hyysalo, ja se piti vielä kaivaa esille ja näyttää mutsille. Taas meni itellä kylmät väreet. Että on olemassakin tollaisia ihmisiä. Se on ihme. Kotimatkan JK nukkui, ja pelkäsin jo, että mulla olis kaks kukkujaa, kun J oli lähdössä sählyä vielä pelaamaan. Mutta iltapuuron jälkeen laitoin JK:n sänkyynsä ja jonkun aikaa kuului lauleskelua ja pölötystä, mutta ehkä 10min jälkeen tuli hiljaista. Eli n. klo 20! Sinne simahti. Koko päivän oli itellä ollut hyvin energinen olo, mutta alkoi se unihiekka tämänkin äidin silmiin pyrkimään.. Istahdin Tirpan kanssa sohvalle ja katseltiin Vain Elämää. Siinä sitten sohvalla löhötessä, kun vauva taistelee unta vastaan rinnan päällä, tulee väkisin haikeus ja tippa linssiin..

Mikään ei ole niin ihanaa, kuin vauva joka nukkuu rinnan päällä rentona ja viattomana, sen verran taju kankaalla, ettei häiritse äidin silittelyt ja kuiskailut korvaan. Taas yksi päivä pulkassa. Seuraavana päivänä olisi Tirpalla jo ensimmäinen kuukausi elämää takana..

Tänään siis Tirppa 1kk <3

Silmälääkäriä, verikokeita, korvahuuhtelua ja migreeni.

Kaikkea sitä mahtuukin kahteen päivään.

Hulivili isoveli ja Keltainen Tirppa

Tiistaina päivällä vielä isäni soitti, ja kysyi, voisiko JM tulla mökille (mummolaan) jos hän hakee. Totesin päivävalinnan olevan vähän huono, koska JM:llä olisi huomenna silmälääkäri heti aamusta. Ei kuulemma haittaa. Tulisivat sitten aamulla takaisin. Sovittiin että näin sitten tehdään. Puhelun lopetettuani sain kuningasidean ja soitin äidilleni, kysyen josko he voisivat sitten yhdeksi yöksi ottaa JK:n myös, vaikka synttärilahjana flunssassa rypevälle kuolemanväsyneelle tyttärelleen.. Niinhän ne sitten läks. Molemmat pojat. Joista pienempi ekaa kertaa. Voisin väittää, että oli kohtalaisen ihanaa ja helppoa vain maata sohvalla ja vauvan inahtaessa ottaa pieni rinnalle ja OLLA. Ja tietty ny niistää nenää ja yskiä, vaihtaa kanavaa ja passuuttaa miestä tuomaan juotavaa jne. Mut sai ainakin melkein olla niinkun oikeesti kipee. Oikeasti kyllä jännitti ihan mahdottomasti ja vähän rinnastakin puristi ajatella mun pikkusta yökylässä ihka ekaa kertaa, mutta lohduttauduin ajatuksella, ettei ollut yksin ku oli konkari-isoveli mukana. No, ite en kuitenkaan osannut mennä nukkumaan yhtään sen aikaisemmin kun normaalistikaan.

Aamulla heräsin herätyskelloon ja tirppa veteli sikeitä vierellä. Mikä ihana aamu, tirppa jäi sängylle jatkamaan uniaan kun minä hipsin keittiöön keittämään aamukahvia. Ei ollut taaperon vaippaa vaihdettavana tai aamupalan väsäämistä. Vain hiljaisuus, kahvi ja nessupaketti. Soitin äidille kysyäkseni, miten yö oli mennyt. Illalla toki olin jo kysynyt, miten JK oli nukahtanut. Kuulemma niin helposti, ettei olisi uskonut todeksikaan; lapsi sänkyyn ja lapsi painaa päänsä tyynyyn ja nukahtaa itsekseen. Ja yön nukkui kun tukki. Mun isovauva <3
No, sitten se muuttuikin stressiksi. Porukoiden oli tarkoitus tulla lasten kanssa ajoissa, että päästäisiin lähtemään 8.45 kohti esikoisen silmälääkäriä. Kello tuli 8.45 eikä ketään näy missään. Tirppa oli jo vaipatettu, syötetty ja kaukalossaan odottamassa että veli tulisi kotiin ja lähdettäisiin. 8.55 päätin lähteä jo ulos odottelemaan, että voidaan samantien lähteä. Vastaanotolla pitäisi olla 9.15 ilmottautumassa, ja lääkäriaika klo 9.30. Ja matkaakin olisi vielä se 20km, kun silmälääkäri oli helsingissä. Onneksi tulivatkin sitten ulko-ovella vastaan ja päästiin lähtemään. Oltiin ilmottautumassa 9.30, noin 10 min parkkipaikan haeskelun jälkeen, jonka jälkeen mulla meni hermo ja jätin autoni just siihen mihinkä huvitti. Tulisi kallis reissu jos myöhästyttäisiin vastaanotolta ja kallis siitä tulisi siis jokatapauksessa kun sakkolappu napsahtaisi tuulilasiin.

Silmälääkärikäynti oli onnistunut, JM toimi mallikkaasti, antoi laittaa silmätipat ja kaikki vaikka vähän tais jännittääkin. Näkö ei ollut huonontunut, joskaan ei merkittävästi parantunutkaan lappuhoidosta huolimatta (jota kyllä oli jonkun verran tullut lähiaikoina laiminlyötyä..) Uusi käynti tulossa keväällä ja vuoden päästä sitten harkittaisiin uudelleen silmälasien tarvetta, kun JM aloittaa esikoulun. Jeij! Käytiin kotimatkalla hakemassa pirtelö reippaalle asiakkaalle ja parit juustohampparit vielä äidille ja sen äidille. Pappa olisi kovasti halunnut JM:n takaisin mökille, mutta äiti oli tylsä ja sanoi, ettei tänään.. Iltapäivällä oli isä-poika -sählyä ja sillä välin leivoin rakkaudenleipiä (aka mokkaruutuja) hieman muunnetulla reseptillä, kun minkä äiti oli joskus mulle antanut. Paljastui, että äiti rontti oli kaikki nämä vuodet yrittänyt mua huijata - tällä kertaa onnistui nimittäin täydellisesti leivonnaiset :) Oli siinä sitten isä ja poika tyytyväisiä kun tulivat sählystä. Illalla kävin vielä naapurin akan ja likan, sekä poikien kanssa saunomassa. Isi vietti sillä välin laatuaikaa Tirpan kanssa. Saunaan meneminen silloin kun talossa on pieni vauva on aina ollut meillä haastavaa, kun JK pienenä pisti aina sellaiset protestit pystyyn etten yleensä kerennyt olemaan saunassa kun sen 15min ku tuli soittoa hätääntyneeltä isiltä, ettei tää lopeta huutamista; tuu jo kotiin! Tirppa onneksi ymmärtää hyvän päälle - ja antoi ainakin tällä kertaa saunoa rauhassa.

Isoisoveli ja pikkuruinen sisko

Tänään puolestaan oli sitten tiedossa myös kiireinen päivä. Aamulla heti herätessä huomasin, että olin saanut kylään ei-niin-toivotun vieraan; migreenin. Tarkoitus oli heittää pojat päiväkotiin ja lähteä Tirpan kanssa Jorviin verikokeisiin, tarkistuttamaan bilirubiinia ja varuilta myös sappi- ja maksa-arvoja. Aamu ja lähtö ei ollut niin onnistunut. Siitä huolimatta, että aloitettiin ulkovaatteiden pukeminen 8.30, astuttiin ovesta ulos klo 9. Autolle kävellessä tajusin, että JK:n turvaistuin oli eteisessä vielä ja JM muistutti myös että eihän lapset edes kaikki mahdu autoon samalla kertaa. Jepjep. Näitä "teen ensikertaa kolmen lapsen kanssa"-tilanteita. Kaiken lisäksi auton ikkunat oli umpijäässä. Soveltamalla siitäkin selvittiin. JM istui keskelle ilman turvaistuinta hurjan pitkän (alle 1km) matkan ajaksi, ja JK istumaan JM:n istuimeen. Vauva toki omassa turvakaukalossaan toiselle sivulle. Ja tadaa! Kaikki lapset autossa ja turvavöissä! Sitten tarhalle ja kaikki taas ulos autosta.

Lopulta lapset olivat hoidossa ja päästiin Tirpan kanssa lähtemään labraan. Labrassa kaikki meni hyvin. Takaisin autolla kävellessä kirosin turvakaukalon kiinnittämistä turvavöin jälleen kerran. Enkö mä voisi jo helpottaa tätä kulkemista ja kuljettamista kaukalon telakalla? Edelliskerrasta viisastuneena tiesin nyt, että isofix-kiinnitteistä telakkaa ei mun autooni kiinnitetä, vaan ostoslistalla oli vyökiinnitteinen telakka. Kävin sitten sen hakemassa, ja kauppakeskuksen parkkihallissa siellä ähisin ja puhisin ja luin käyttöohjeita. Lopulta telakka oli kiinni ja Tirppa kaukaloineen telakassa - nyt oli taas helpotettu elämää jonkun verran. Ei muuta kun kotiin ja syömään lounasta. Tunnin päästä olisi jo mentävä hakemaan pojat tarhasta ja suunnattava terveyskeskukseen JK:n korvien huuhteluun ja korvakontrolliin. Jossain välissä nappasin vähän panadolia nassuun - vähän niinkuin muodon vuoksi. JOS vaikka helpottais jotenkin migreeniä. No ei auta ei.
Olin klo 14 tarhalla ja lapset olivat juuri saaneet välipalat nassunsa eteen. Isomman ohjeistin pukeutumaan ja tulemaan sitten alakertaan, jonne suuntaisin pienempää pukemaan. Jälleen kerran tuli hiki, pari kirosanaa pääsi ja juostiin, mutta oltiin ku oltiinkin terveyskeskuksessa 14.30. Joka oli siis meidän aikakin. Jes! Onnistumisen fiilistä ilmassa. Rimpuilevan taaperon pitäminen sylissä, kun hoitaja huuhtelee korvia on myös aika mielenkiintoista ja.. no, haastavaa. Onneksi lapsi sai tarran toimenpiteen pätteeksi - missä mun tarra!? Korvatkin olivat terveet, vielä suurempi JES!!

Sitten kauppaan, ja sitten kotiin. Sitten ruokaa. Ja sitten koomailua sohvalla ku se per-ke-leen migreeni. Tirppaakin harmittanut tänään joku lähes koko ajan hereillä ollessaan. Ei lainkaan kivaa se. Ihan pienen ajatuksen laitoin sille - josko se reagoi mun syömääni pellilliseen mokkaruutuja? Joku kai joskus sanonut, että suklaa voi aiheuttaa vatsanväänteitä? Jotain tiheänimunkauden tapaistakin havaittavissa, kun pitäs syödä ja puklata välissä ja syödä taas lisää. Lastenlääkäri soitti Tirpan tuloksista - kysyi ensimmäisenä, mitä olin tehnyt lapselle. Arvot olivat viikon takaisesta laskeneet hurjasti 247->176. Lisää JEEE! Totesin antaneeni parin päivän ajan puoliksi korviketta ja puoliksi ämmää, niin ilmesesti se oli auttanut. Tänään aikaisemminkin jo katselin Tirppaa ja mietin että onpa se kalpea. Mutta nyt tajusin, että sehän ei vaan enää oo keltanen! Parin viikon päästä vielä yksi verikoe-kontrolli, ja diagnoosina nyt sitten äidinmaitokeltaisuus. Kaikkea sitä.
Päätin sitten vielä pienen ei-keltaisen Tirpan kylvettää, josko auttaisi vatsavaivoihin tai yleiseen ketutukseen mikä tänään on ollut ajottain vaivana ja tuntuisi se auttaneen. Nyt voisi tältäkin äidiltä sammua koneisto tän päivän osalta.

Äiti ja Tirppa

Ps. Ainiin! Pojilla olisi ens viikolla tarhassa valokuvaus. Nyt jänskättää! Ihka eka sisaruskuvauskin saadaan <3

Ei enää niin kellakka neiti.

Vielä vähemmän kellakka neiti. Ja isoisoveli <3

Juhlaa ja sairastelua..

Tässä on nyt mahdottoman monta juhlapäivää putkeen. Sunnuntaina oli isänpäivä, eilen oli hääpäivä ja tänään muka vanhenen vuodella.

Aloitetaanpa sitten valittaminen sairastelusta. Viime viikon tiistaina lapset palasivat "vauvaloman" jälkeen tarhaan ja vaikka olin ajatellut heti alkuunsa, että tuo meidän hulivili jäisi kotiin mun ja vauvan kanssa. Ekat 2 viikkoa kotona osoitti, että ne muutamat lyhyet hoitopäivät viikossa on kyllä ihan tarpeeseen. Pieni temperamenttinen idiotismia toteuttava hulivilini kun tahtoi vähän osottaa rajua rakkautta vauvalle ja mulle, kun yritin keskittyä syöttämiseen.

Pojat ovat siis molemmat kolmena päivänä viikossa, 6 tuntia päivässä päiväkodissa. Esikoiselle se nyt on täysin jo tarpeellista kun sillä varmaan lahois jo pää ilman kavereita, mutta JK ei nyt vielä ole sen ikäinen että todellakaan olisi sille välttämätöntä. Ennen Tirpan syntymää tosin alkoi käydä äitiysloman alettua rankaksi niin päätin, että olisi vielä ainakin vauvan syntymään asti siellä. Oikeastaan ihan alunperin suunnittelin, että JK olis sen 4kk hoidossa, niin saisi hoitopaikkatakuulla hänet otettua kotiin ja hoitopaikka säilyisi.. Mutta joka kerta, kun tuo on hoidossa, se tulee kotiin sieltä jonkun räkätautipöpön kanssa, mä oon vakuuttuunut siitä, etten enää ikinä laita sitä hoitoon. Samahan kävi nyt viimeksi.

Viime viikolla siis pojat olivat ti-ke-to hoidossa. Torstai iltana jo JK kitisi sängyssään ja heräili itkeskelemään. Tiesin heti, että on tulossa taas kipeeksi. Perjantaina olikin sitten jo aivan räkänen. Lauantaina meidän perheen isi lähti työporukan kanssa pikkujouluristeilylle ja jäin lasten kanssa yksin kotiin. En siitä noin muutoin "panikoisi" mutta tollainen räkänen vuosikas vielä pikkuvauvan lisäksi niin saattoi tietää ongelmia. No, ne eivät sitten aiheuttaneet ongelmia, mutta esikoinen rupesi voimaan huonosti ihan yhtäkkiä illalla ja oksensi sitten. MÄ VIHAAN OKSENTAMISTA! Ihan sama kuka oksentaa, mä en voi sietää sitä. Jos joku perheessä oksentaa, mä suorastaan PELKÄÄN sitä. Mä tiedän, että on ihan typerää, mutta mulla on oksentamisen suhteen ihan fobia ja en voi sille mitään. No, tolla selittämisellä voi vaan arvata, millaseen paniikkiin menin sitten lauantai iltana kesken keskimmäisen nukutuksen, kun esikoinen ryntää oksentamaan. Onneksi sentään pienin nukkui rauhallisesti kaiken panikoimisen ja actionin ajan. Onneksi se jäi siihen yhteen kertaan. Itse kyllä valvoin lauantai-sunnuntai välisen yön kuulostellen jokaista lasten äännähdystä, eli en käytännössä nukkunut juurikaan. Sunnuntai aamuna heräsin sitten sohvalta jähmein raajoin ja joka paikkaa kolotti. Pistin sen sohvalla nukkumisen piikkiin.. Koko päivän kärsin "stressimahastani" ja koomasin. Illalla tajusin leffaa tuijotellessa ja noin miljoona kertaa aivastettuani, et ei hitto - flunssahan se pukkaa päälle! Yöllä sitten rupesi pieni tyttökin tuhisemaan ja rohisemaan..

Nyt sitten vietetään synttäripäivää niistäen ja vointia valitellen. Jippii.

Esittelyä ja blogin tarkoitusta

Noniin.

Jäin miettimään sitä, mihin blogini tarkoitus perustuu. Mitä saan kirjoitettua tänne, kun some-äitinä päivitän yleensä kaiken tiedon naamakirjaan. Ehkä voisin tänne sitten pidemmälti turista siitä, millainen on lapsieni paskan koostumus tai kuinka ne on aina kipeenä sen sijasta että naamakirjan seinä olisi täyttynyt sillä, kuinka on perseestä se, että lapset on aina kipeenä. Taitaa olla varma keino noin muutenkin karkottaa ne viimeiset lapsettomat kaverit.. Mutta sitä esittelyä.

Kirjoittaja on siis huomenna 28 vuotta täyttävä kolmen lapsen äiti ja tänään 2v-hääpäivää viettävä vaimo. Esikoiseni Jan Mikael [Jaan] (Janttu)on lyhyen ja jokseenkin myrskyisän suhteen lahja, ja elettiin kaksistaan poikani kanssa ekat 2,5 vuotta. Esikoiseni täytti toukokuussa 5, eli on siis syntynyt 12.5.08. Esikoiseni sain ollessani kätilö-opiskelija ja 22-vuotias. Ne 2,5 vuotta oli taistelua opintojen kanssa yksinhuoltajana ja.. no, voisi sanoa että kohtalaisen rankkaa aikaa. Pojan kasvaessa isommaksi, kun se intensiivinen lapsi/vauva-pilvessä eläminen alkoi helpottaa, tapahtui romahdus ja sairastuin pahemman kerran masennukseen. Masennus- ja paniikkitaipumusta mulla on tainnut olla lapsuudesta asti. Hoitelin itseäni kuntoon, ja elämä alkoi olla mallillaan - sosialistuin uudestaan myös internetin ulkopuolella ja se tuntui ekaa kertaa elämässä mukavalta. Lääkitys siis kohdillaan. Uutta vuotta 2011 olin viettämässä poikkeuksellisesti kaverin luona, lapsi mummolassa hoidossa, ja silloin tapahtui myös once in a lifetime -ihme. Tapasin nykyisen aviomieheni, Johanin, n. 10min ennen vuoden vaihtumista. Ja tämän kokemuksen voisi kuvailla olevan kuin suoraan elokuvasta. Voit kuvitella hetken niin, että filmi hidastuu, kun mies kävelee huoneeseen (tässä tapauksessa pihalla ulko-oven luokse) ja hänen ympärillään loistaa sellainen valo - tämä on SE ihminen. Mmh. Voisi sanoa rakkautta ensisilmäyksellä. Olin tiennyt miehen netin välityksellä ehkä.. 6-7 vuotta ennen ensitapaamista, enkä edes ollut erityisemmin jutellut hänen kanssaan. Sellainen satunnaisen irkki-kanavan tuttu. Lisäksi olin käsityksessä että hän seurustelee. Uuden vuoden rakettien paukkeessa sitten hakeuduin hänen selkänsä taakse hieman pakoon rakettien pauketta - olen aina jonkun verran pelännyt raketteja. No, yön aikana selvisi ettei hän seurustele ja muutaman seuraavan päivän kuluessa selvisi, että hän suojelisi minua kaikelta mitä ikinä keksinkin pelätä. Tai meitä. Minua sekä poikaa.

Seurustelun aloitimme virallisesti tammikuun 7. ja kihloihin menimme suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden 15.5.2011. Ensimmäinen yhteinen lapsi, Joa Kristian [Jooa], ilmoitti tulostaan lokakuussa 2011 ja naimisiin menimme 11.11.11. Joa syntyi 26.6.12. Seuraava palleroinen ilmoittikin sitten tulostaan helmikuussa -13, ja toinen yhteinen lapsemme, Mea [Meea] Ellen Joanna, syntyi 16.10.13 ja hänen synnytyskertomuksella blogini avasin.

Seuraavaksi ajattelin esitellä pienesti ja lyhyesti.. ehkä.. lapseni.

Jan Mikael on siis esikoiseni, nyt 5,5-vuotias reipas tarhalainen. Hän on ollut aina hyvin harkitsevainen, rauhallinen ja fiksu. Syntyessään 3825g/51cm. Vauvana hän nukkui hyvin, kasvoi hoikkana poikana.  Lastensänkyyn siirtyi 1v2kk ikäisenä, tutista ja tuttipullosat luopui samaan aikaan. Päiväkuiva 2v1kk ja päivä- sekä yökuiva 2v2kk vanhana. Fiksuudesta se, että esim. 2v9kk vanhana hän pohti keittiön ruokapöydän ääressä ikkunasta ulos katsoessaan, että mistähän autot ovat mahtaneet ennen ajaa kun talon edessä kulkevaa isoa tietä ei vielä ollut rakennettu? Hölmistyin itse kysymyksestä niin paljon etten osannut siihen mitään vastata, mutta hän vastasikin itse omaan kysymykseensä toteamalla, että varmaan tota toista tietä joka menee talon toisella puolella. Siinä oli äidin ilme kyllä aika priceless, kun enpä ole moisia tullut itse pohtineeksi. Monia vastaavanlaisia pohdintoja hän esittää vieläkin. Mitään hirveän isoja Vaiheita ei ole missään vaiheessa ollut, ei ainakaan mitään raivokohtauksia tai uhmaa. Siinä on lapsi, jolle on helppo selittää ja perustella, miksi jotain tehdään tai miksi jotain ei pidä tehdä. Jan on aivan ihana isoveli kahdelle nuoremmalle sisarukselleen, kantaa huolta ja hoitaa sekä auttaa äitiä pyytämättäkin.

Joa Kristian on siis nyt 1v4kk vanha Janin pikkuveli, mun ja Johanin ensimmäinen yhteinen poika. Joa syntyi 26.6.12, potrana 4kg painavana ja 53cm pojan jässikkänä. Kasvuaan hän jatkoi siitä reipasta vauhtia, poiketen isoveljestään, ollen 5kk vanhana jo 9,5kg ja nyt hän painaa reilut 12kg. Helppo hänkin oli vauvana, nukkunut aina hyvin ja syönyt hyvin. Ainut vaan, että räkätauteja tuo lapsi kerää kuin imuri. Ihan pienestä pitäen on niitä sairastellut. Nyttemmin on tullut kuvioihin myös ystävämme Korvatulehdukset. Veljestään myös poiketen, temperamenttia ja idiotismia löytyy. Kiipeilemisen aloitti jo ennenkuin oppi kävelemään, ja ensin tultiin pää edellä alas. Mutta aina vaan uudestaan. Kaikki tehdään mitä kielletään ja aina vaan uudestaan. Tämän äidin temperamenttia ja olemattomia hermoja ja ärsytyksen sietokyvyn äärirajoja tuo lapsi ainakin osaa koetella. Mutta muutoin aina kovin hyväntuulinen ja iloinen lapsi! Joa kuvastaa ennemmän sitä peruslapsen kuvaa, "ärsyttävä ja joka paikkaan ehtivä", paljon touhuava lapsi!

toim.huom. ja puhun omista lapsistani, vaikka sanavalintani voivat olla välillä karskeita, rakastan lapsiani hyvin hyvin hyvin paljon :)

Mea on tällä viikolla 1kk-täyttävä hurmaava pieni prinsessa. Isoveljistään poiketen, hän oli varsinainen tirppa syntyessään, 2915g/50cm. Linjoistaan tuntuu pitävän edelleen hyvää huolta. Siinä missä Joa samaisella rintamaidolla kasvoi lähes 300g/vko tahtia, tyttö huolehtii että sallitut määrät juuri ja juuri ylittyvät, ettei tarvitse ruveta korviketta ja jotain proteiini-lisiä syöttelemään ;) Rauhallinen tapaus, toistaiseksi nukkuisi ennemmin kun söisi tai olisi lainkaan hereillä.

Kieltämättä täytyy myöntää, että yhden rauhallisen filosofisen ajattelijan, temperamenttisen hulivilin ja pienen tirpan kanssa arki on välillä hyvin kiireistä ja välillä jopa väsyttävää. Mutta toistaiseksi en vaihtaisi päivääkään pois. Paitsi ne räkätautipäivät. Niinkuin esimerkiksi viimeiset pari pv...

Blogin yritystä

Kaikki muut pitävät blogia, miksen minäkin sitten pitäisi..

No, yleensähän juttu kaatuu jo siihen ensimmäiseen tekstiin. Mut josko sitä kuitenkin yrittäis taas. Tällä kertaa piti aloittaa blogi, jotta saisin tytön synnytyskertomuksen jonnekin. Vois sitten yrittää vaikka pitää jonkunlaista yleistä perhe- ja valitusblogia. Ainahan siis on jotain valitettavaa ja aina välillä jotain hehkutettavaa.

Jos vaikka alottaisin lupaamalla, että yritän esitellä itseni ja blogini tarkoitusperät vielä paremmin myöhemmin. Mutta nyt nuo lapset vaativat huomiota ja ruokaakin pitäisi laittaa. Joten palaillaan!

Tirpan syntymä

Synnytyskertomuksen tapaista

8.-9.10. välinen yö 37+1

Koko tiistaipäivän on alkanut tuntua ihmeellistä vatsakipua wc:ssä käydessä. Iltaa kohden kipu pahenee niin, ettei ainoastaan tunnu wc-käynnillä vaan pelkästään liikahtaminen sattuu. Epäilen pissitulehdusta, mutta en tiedä varmaksi, kun ei sellaista ole vuosikausiin ollut riesana. Yritän mennä nukkumaan, mutta pienikin liikahdus (puhumattakaan jo pitkään vaivanneesta yskästä) sattuu niin, että käperryn sikiöasentoon ja keskityn kyynelten valuessa lähinnä hengittämiseen. Päätän klo 1.30 soittaa synnärille, ja kysyä neuvoa – menenkö päivystykseen vai onko synnärin asia. Pyytävät näytille, kun raskausviikkoja on ”jo” 37+0. Pohdin hetken aikaa, millä menisin sairaalalle, mutta päätän kuitenkin ajaa itse. Oletin, että käyn siellä viemässä pissanäytteen ja pääsen kotiin antibioottiresepti kourassa. Saankin melkein heti kipupiikin, joka auttaa hieman, mutta silti kaikki ylösnouseminen ja liikkuminen tekee mielettömän kipeetä. Lääkäri ultraa varmuudenvuoksi istukan ja alavatsan alueen, muttei löydä kivulle mitään selitystä. Pissanäyte on ainakin pikatestillä puhdas. Lääkäri määrää vielä verikokeita, ja saan niitä odotellessa lepohuoneen itselleni käyttöön. Sovittiin, että mikäli verikokeissa on jotain poikkeuksellista, niin jään aamuun ja ruvetaan tutkimaan tarkemmin. Nukahdin ja havahduin klo 5 kun kätilö kävi ovella, muttei herättänyt, aavistin heti että arvoissa oli jotain häikkää.

9.10.13 37+2

Klo 7 soitin äidilleni, josko hän pääsisi hakemaan auton pois sairaalan pihasta, kun mulla ei ollut käteistä laittaa parkkimaksuihin. Söin evääksi mukaani ottaman banaanin. Aamun kätilö kertoi, että CRP oli ollut 39 ja lääkäri määrännyt mut sitten jäämään tarkkailuun. Samalla mainitsi myös, että minun tulisi olla ravinnotta, että ei tiedä jos vielä joudun leikkuriin. Hups. Totesin syöneeni banaanin, ei ollut kukaan sitä ennen sanonut mitään ravinnotta olemisesta. No, jatkossa olisin sitten ravinnotta. Tähän mennessä kätilöt olivat olleet sitä mieltä, että kyseessä voisi hyvin olla liitoskivut. Väitin kovasti, etten usko niiden sitä olevan, kun itse häpyliitos ei ollut kipeä, vaan kipu sijoittuu nimenomaan virtsarakon kohdalle alavatsalle. Aamun lääkäri tuli painelemaan mahaa, ja sillä hetkellä kipu tuntui eniten oikealla alavatsalla, liekö johtuneen siitä että olin nukkunut sillä kyljellä. Sydänäänikäyrää otettiin ja vauva voi hyvin. Äiti kävi hakemassa auton, ja tässä vaiheessa ilmoittelin miehellekin jo, että onneksi se on syyslomalla, eikä tarvitse stressata lapsille hoitajaa, kun ei tiedä kauanko olisin sairaalassa. Aamulla uusituissa verikokeissa tulehdusarvot olivat nousseet päälle 80, joten seuranta jatkuisi vielä. Sain kanyylin käteeni, josta perusnesteitä ja glukoosiliuosta tippumaan. Jossain vaiheessa päivää tuli myös kirurgi katselemaan, kun oli heitelty ilmaan umpilisäkkeentulehduksen mahdollisuutta. ONNEKSI kirurgi oli sitä mieltä, että seurataan vielä, ei lähde kovin helpolla leikkaamaan ”ehkä umpparia” raskaana olevalta naiselta, joka todennäköisesti on synnyttämässä seuraavan muutaman viikon kuluessa. Tulehdusarvot klo 17 maissa olivat päälle 120, jolloin päätettiin aloittaa suonensisäiset antibiootit. Hassua sinällään, kun ne kovat kivut olivat päivän aikana jo väistyneet. Ainut hetki, jolloin sattui, oli ylösnoustessa/wc-käynnillä. Uuden pissanäytteenkin jätin, siinä proteiinit yhdellä plussalla, mutta ei tulehdukseen viittaavaa. Edelleen olin ravinnotta. Illalla sain luvan syödä iltapalaa, mutta sen jälkeen tulisi taas olla ravinnotta, kunnes tilannetta pohdittaisiin uusiksi aamulla. Tarjottiin nukahtamislääkettäkin, mutta tyydyin korvatulppiin. Sain ihan kohtalaisen hyvin nukuttuakin.

10.10.13 37+3

Pohdin jo heti aamusta, että olisi aika hyvä päivä vauvan syntyä. Ainakin olisi komea päivämäärä. Voi olla, ettei äitikään unohtaisi ihan heti vanhuuspäivien alettua. Olin myös päättänyt, että jos meinaavat leikata umpparia vielä, niin saavat kyllä samalla leikata vauvankin pihalle. Jäin miettimään vaan sitä haavakipua ja sitä kuinka nannaa tekisi synnyttää leikkaushaavan kanssa…

Aamulla taas katseltiin labra-arvoja, eikä niissä ollut juurikaan muutosta. Tulehdusarvot olivat edelleen siellä 120 tienoilla. No, jos jotain positiivista, niin eivät olleet ainakaan nousseet. Kivut koko ajan lievempiä, paitsi wc-reissuilla, joissa teki mieli kiivetä seinille kivun iskiessä. Porukkaa oli kokoontunut enemmänkin pohtimaan tapaustani, oli senioreita ja erikoistuvia, kirurgia ja sisätautilääkäriä. Käytiin läpi lähiaikojen reissut ja syömiset ja mahdolliset taudit. Totesin, että perheen kuopus oli tarhan aloittamisen jälkeen ollut yhtä soittoa flunssassa/korvatulehduksessa/yskässä ym, että itekin olin pari viikkoa takaperin flunssassa ollut, josta vielä yskä oli vaivana. Todettiin sitten, että otetaan keuhkokuvaa, lantion alueen magneettia, ja sisätautilääkäri määräsi vielä verikokeita; myyräkuume, borrelioosi ym. virus vasta-aineita. Sain luvan kuitenkin syödä, eikä tarvitsisi enää olla ravinnotta. Jippii.

Mielenkiintoinen päivä oli siis tiedossa. Aloitettiin magneettikuvalla, ja se olikin mielenkiintoista mahan kanssa maata selällään iiihan paikoillaan ahtaassa putkessa joka piti julmettua meteliä. Perätilasynnytystä ajatellen mittoja yleensä otetaan, mutta nyt oli tarkoitus ottaa parikin kuvasarjaa, ja niinpä mittaus kesti reilun 20min. Sen jälkeen oli lievästi sanottuna ongelmia päästä ylös. Verikokeetkin otettiin, ja niistä olisi odotettavissa vastauksia vasta seuraavalla viikolla. Röntgeniin seuraavaksi ja keuhkokuvaa ottamaan. Sitten vain odoteltaisiin vastauksia. Mies ja perhe tulivat käymään, ja sain käydä kanttiinissakin. Magneettikuvasta ei löytynyt mitään kipua selittävää ja keuhkokuvakin oli puhdas. Lääkärit päättivät, että aamulla tehtäisiin vielä lapsivesipunktio. Näin tarkistettaisiin ja varmistuttaisiin, ettei ole varmastikaan kohtutulehdusta. Vauvan vointi oli käyrien perusteella koko ajan erinomainen, eikä ultrassakaan ollut havaittu mitään poikkeavaa. Koti-ikävä alkoi olla jo kohtalaisen kova, ja oli puhetta lääkärin kanssa sitten siitä, että mikäli illalla otetuissa verikokeissa kävisi selvästi ilmi, että tulehdusarvot ovat laskemassa, saisin lähteä kotiin yöksi ja tulla sitten aamulla aikaisin lapsivesipunktioon. Arvot olivat laskussa, ja äiti tuli hakemaan kotiin yöksi. Joku sanoisi ehkä turhaksi reissuksi, mutta mikään ei voita kotia ja omaa sänkyä.

Kotona kaverin kans!

37+4

11.10.13 37+4

Aamulla olin klo 7 takaisin osastolla. Aloitettiin antibiooteilla ja sitten valmistauduttiin henkisesti vielä lapsivesipunktioon. Olin itse aikaisemmin ollut kertaalleen seuraamassa lapsivesipunktiota, mutta olisi ensimmäinen kerta olla punktoitavana. Ei se oikeastaan sen kummoisempaa ollut, ainut ajatus oli vaan lääkärin pistäessä, että ethän sä nyt siitä voi pistää.. puhkot mun keuhkot!!

Lapsivesi oli hyvänväristä ja sitä saatiin tarvittava määrä. Eli ei muuta kun odottelemaan siitäkin vastauksia. Jos vastaukset olisi OK, niin saisin iltapäivällä vielä antibiootit suonensisäisesti ja saisin kotiutua kanyylin kanssa, mikäli olin varma, että jaksaisin vielä tulla illalla ja seuraavana päivänä kolmesti hakemaan iv-antibiootteja, jotta saataisiin varmasti se 3 vrk suonensisäistä antibioottihoitoa jonka jälkeen voisin siirtyä suun kautta otettaviin antibiootteihin. Tulokset tulivat ja olivat normaalit – enää antibiootit ja kotiutuminen. Äiti jälleen toimi kuskina, ja tällä kertaa mentiin Ikean kautta – olisi pakko ostaa valmiiksi vauvaa varten nyt kaikki kun oli jo hetken aikaa se pieni uhka, että vauva saattaisi syntyäkin JO. Eihän siis täysaikaisuudella mitään merkitystä ole, kun kaksi edellistä on käynnistettyjä, mutta jos olisivat umpparia lähteneet leikkaamaan, olisivat saaneet kyllä oikeasti vauvankin pois ottaa. Konkretisoitui siis ja pitäisi saada kaikki valmiiksi.  Kyllä sen olossa nyt jotenkuten huomasi, ettei ollut ihan tulehdusarvot ym normaalit, väsähtäminen tapahtui yllättävän nopeasti kun pääsi kotiin ja oli taas normaali 2 lapsukaisen älämölö ja huomion vaatiminen päällä.  Iltasella kävin kuuliaisesti hakemassa antibiootit. Päätin toimia viikonloppuna sitten työnjohtajana, ja huolehtia siitä, että Ikea kalusteet kasaantuisivat ja vauvalle saataisiin kaikki valmiiksi.

12.10.13 37+5

Kävin hakemassa 3 kertaa antibiootit, aamulla otettiin vielä tulehdusarvot ja kuulin ne päivällä antibiootteja hakiessa. Hyvin olivat laskeneet. Illalla pääsin kanyylista eroon. Sovittiin tiistaille 15.10. tulehdusarvojen- ja sydänäänikäyrän kontrollia. Kotona kasattiin esikoiselle parvisänkyä, kirjahyllyä ja vaihdeltiin järjestystä. Tätä samaa jatkui koko viikonlopun.

…

15.10. 38+0

Aamu, jolloin oli tarkoitus viedä lapset tarhaan ja suunnata Jorviin verikokeisiin tarkistamaan tulehdusarvoja. Mies oli palannut jo töihin syyslomilta. Sopivasti vietin ti-la miehen syyslomasta sairaalassa tai ainakin siellä rampaten. Heräsin tai havahduin aamulla siihen, että jotain valahti sänkyyn. Lievästi sanottuna kirosin mielessäni, että ”joo joo tiesin, että mulla on pissahätä, mutta ku en vaan jaksanut nousta, ei tartte alkaa rakon pettämään tässä vaiheessa”. Ponkasin kuitenkin äkkiä pystyyn ja jäin sängyn vierelle ihmettelemään, että mitä ihmettä – lapsivettä? Mitään ei kuitenkaan valunut enää lattialle, joten suuntasin vessaan kiroten huonoksi käyneitä lantiopohjan lihaksiani (jälleen kerran) ja pettävää rakkoa. Kampasin tukkaa wc:ssä, kun taas lorahti jonkun verran, silleen että valui jalkoja pitkin lattialle pieneksi lätäköksi. Siinä sitten tuijottelin kyyryssä lätäkköä ja analysoin sen koostumusta, väriä ja hajua. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä ja lapsetkin vielä nukkuivat. Laitoin pikkuhousunsuojan ja kipitin kännykän luokse ja miehelle laitoin viestiä että ”lapsivedet tais mennä :o” Housut pysyivät kuivina ja mietin et no olipas outoa. Ajattelin, että kysyn sitten samalla kun käyn sydänäänikäyrillä, että mitä se voisi olla. Siinä sitten puin lapset ja lähdettiin tarhaa kohti, kun autossa ajaessa tunsin, että nyt valuu taas jotain ja sillä kertaa ihan sillee kunnolla että ei tainnut hirveästi pikkuhousun suojat auttaa. Kun tarhan pihassa nousin autosta, ni valahti housut lahkeita myöten märäksi. Joo, ei enää ollut siinä vaiheessa epäselvää, mitä se oli.

Matkalla jorviin soitin ja kysyin, menenkö edelleen labran kautta vai tulenko suoraan svo:lle. Puhelimessa sovittiin, että käyn normaalin suunnitelman mukaisesti labrassa ja sitten voidaan tarkastaa svo:lla, oliko kyseessä lapsivettä. No problemos. Istuin märissä housuissa lapsivettä valuen oman takkini päällä sitten odottamassa vuoroani labraan. En halunnut istua pehmeälle kangaspäällysteiselle tuolille, etten jättäisi siihen mojovaa märkää läiskää. Labran jälkeen kävelin synnärille ja pääsin käyrälle. Kätilö teki myös sisätutkimuksen, ja tilanne oli sama kun oli jo ollut pidempään, 2cm auki ja kanavaa 2cm. Testasi myös lapsiveden varalta, ja olihan se. Jäin odottelemaan vielä tulehdusarvojen vastauksia, ja sitten saisin lähteä kotiin, mutta takaisin piti tulla näytille illalla 18-19 välillä, kun lapsivedenmenosta olisi kulunut 12 tuntia. Mies ilmoitti sillä välin lähteneensä töistä jo kotiin. Tulehdusarvot olivat ok ja ei muuta kun kotiin odottelemaan supistuksia. Äidille soitin jo aamulla, ja sovittiin sitten, että tulee iltapäivällä viimeistään meille ja jää yöksi, vaikka lähtöä synnyttämään ei olisi vielä tullut. En tiedä sitten, oliko se niin hyvä idea. Tunnetusti äiti on välillä vähän.. noh, yksinkertainen ja mulla ei hermot sitä kovin pitkään kestä. Sainkin kuulla koko sen pari tuntia siitä, kuinka OUTOA on, että pääsin vielä kotiin vaikka vedet oli jo mennyt ja entä jos onkin niin, etten tunne supistuksia ja vauva syntyykin kotiin. Tiuskaisin sitten, että kai kätilönä osaisin kopin ottaa omasta lapsestani, jos se nyt päättäisi kotona yhtäkkiä haarovälistä tipahtaa.. Isä oli vielä meillä, kun kello läheni 18, ja sovittiin että se jää vielä vähäksi aikaa että äiti kerkee heittää meidät jorviin  - en välttämättä haluaisi että auto seisoo useamman arkipäivän maksullisella parkkipaikalla JOS vaikka joutuisin jo jäämään osastolle. Supistuksia ei vielä tullut. Muutamia hassuja pieniä tuntemuksia, mutta ei mitään varsinaisia supistuksia. Käyrä oli hyvä, ja saatiin vielä lupa lähteä kotiin. Aamulla klo 7 takaisin, jos ei ennen sitä olisi käynnistynyt synnytys ja sitten ruvettaisiin käynnistelemään.

Klo 21.30 aloin kellottelemaan supistuksia. Ne olivat kiristäviä, mutta ei kovin kipeitä, niitä tuli n.7-12min välein. Otin klo 23 maissa panadolia 1g, vähän kuin testatakseni, josko ne lopahtavat. Eivät loppuneet, mutta eivät ny mitenkään mahdottoman kipeitäkään olleet. Puolilta öin lämmittelin kaurapussia ja ajattelin kokeilla olisiko siitä mitään ”hyötyä”. Supistuksia tuli säännöllisen epäsäännöllisesti 3-15min välein ja vessassa huomasin limatulpan irtoavan. Tuli tunne, että vihdoin jotain alkaa tapahtumaan. Torkuin sohvalla lämpöpussin kanssa ja kuuntelin miehen kuorsausta. Äidin olin passittanut makuuhuoneeseen nukkumaan ja miehen kanssa oltiin olohuoneessa.

16.10.13 38+1

Klo 1.30 aikaan rupesin miettimään, että missä vaiheessa sitä pitäisi oikeastaan lähteä sinne synnärille, kun supistuksia oli tullut jo sen ohjeistuksen mukaisesti 23 lähtien alle 10min välein. Olo oli kun ensarilla, kun molemmat aiemmat raskaudet oli käynnistettyjä, eikä mulla ollut kokemusta muista kun oksitosiinilla aikaansaaduista supistuksista. Päätin soittaa svo:lle, jossa kätilö sitten meinasi, että ehkä parempi tulla, kun kerran uudelleen synnyttäjä jo olin. Herättelin miestä, että lähdetäänpä sitten. Matkalla synnärille supistusten välit harvenivat ja tuntui jopa siltä, että olivat paljon lievempiä, kun mitä ne olivat olleet sohvalla maatessa. Synnärille tullessa, saatiin kuulla että on sulku ja oltiin viimeiset jotka oltiin saatu lupa tulla, ja siitä huolimatta muutama synnyttäjä tuli ilmoittamatta. Käyrälle piirtyi ihan hyvin supistuksia ja tilanne oli edennyt ”2-3cm auki ja kanava hävinnyt”, no, ei se ehkä ihan heti olisi vielä kotiinkaan syntynyt. Odoteltiin ”olohuoneessa” ja kun lepohuoneesta siirtyi pari synnytyssalin puolelle, päästiin lepäilemään. Kivunlievitystarpeesta kun kysyttiin, pyysin lämpöpussia. Nukuin ihan kohtalaisen hyvin klo 3 jälkeen, heräten 20-30min välein supistukseen. Nyt ne oli jo tuntuvia mutta ei mitään tappokipeitä, ja toisekseen ne tulivat niin harvoin, että aloin jo miettimään että tässäkö sitä taas ollaan – käynnistykseen menossa. Aamulla

klo 6 maissa tuli kätilö ottamaan käyrää ja teki sisätutkimuksen, 3-4cm auki ja päästäisiin siirtymään synnytyssaliin, jossa aloitettaisiin taas iv-antibiootit.

Klo 7.30 oli vuoronvaihto ja antibiootit tippumassa. Vuoroon tuli tuttu kätilö, joka oli hoitanut edellisellä viikolla myös kun olin vatsakipujen takia ollut osastolla. Kätilö, jonka kanssa olin tullut todella hyvin juttuun. Puhuttiin siinä sitten vähän siitä, että oksitosiinia pitäisi laittaa vauhdittamaan hommaa ja sanoin sitten, että haluan kyllä epiduraalin. Mielellään ennen oksitosiinia.

Klo 8.00 kätilö tutki kohdunsuuta ja totesi siellä tuntuvan vielä kalvorakon, eli lapsivettä oli kokoajan tihkunut jostain ylempää. Kätilö meinasi, että puhkaisee kalvot ja voi olla, ettei oksitosiinia vielä tarvittaisikaan. Kalvojen puhkaisu voisi edesauttaa supistuksia ja synnytystä etenemään nopeammin, mutta kuitenkin omilla vielä mentäisiin. Supistuksia tuli edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti 5-15min välein, vaikkakin olivat jo sellaisia että sai keskittyä sillä välin hengittelemään. Ehkä vähän pisti jo irvistämäänkin. Mutta ihan siedettäviä. En tiedä, olivatko ne sitten niin lieviä vai onko mulla vain korkea kipukynnys. En kokenut kuitenkaan tarvetta muulle kivunlievitykselle kun se yöllä saamani lämpöpussi. Mies niiskutti ja valitteli kipeetä kurkkua ja totesi, että taitaa olla tulossa kipeäksi.

Klo 9.00 kätilö meinasi, että tutkii ks tilanteen niin nähtäisiin, tarvitaanko oksitosiinia omien supistusten tueksi. Sillä hetkellä olin 5cm auki, ja kätilö sanoi ks:n olevan sen tuntuinen, että tosta kun lähtee etenemään, niin menee loppu nopeasti. Ehdotti sitten, että mikäli vielä haluaisin sen epiduraalin, niin nyt olisi sen aika tai kohta voisi olla liian myöhäistä. Supistukset eivät olleet vielä mitenkään niin kipeitä että olisin tarvinnut välttämättä sitä epiduraalia, mutta ajatus kivuliaasta loppu senteistä sai kääntymään epiduraalin kannalle (vellihousu minä!)

Klo 9.30 epiduraalipuudutus

Klo 10.00 oksitosiini-infuusio suppareiden tueksi. Kyselen kätilöltä painoarviota vauvasta. Laitetaan lottoa pystyyn. Kätilö arvioi 3,4kg. Mies sanoo luottaen kätilön arvioon että 3450g. Itse pohdin mielessäni että hyvä jos on 3kg, ja totean ääneen vaan että oma arvioni on ”pieni.”

Klo 10.50 Kätilö tutkii ks tilanteen. 7cm auki, ja vauva avotarjonnassa. Kätilö ohjeistaa kääntymään vasemmalle kyljelle, että vauvakin tavallaan ”pakotettaisiin” vaihtamaan asentoa samalla. Kätilö painottaa vielä soittamaan herkästi kelloa, ennen kuin poistuu huoneesta.

Siinä kyljellään ollessa päätän ummistaa silmäni hetkeksi, kun supparitkin vaan tekevät näytölle hienoa aaltomaista kuviota eikä tunnu missään. Saman tien alkaa taas tuntua samanlaista kipua alavatsalla, kuin minkä takia aiemmin olin ollut edellisellä viikolla hoidettavana ja tutkittavana. Ajattelin jo, että mikä virhe ajatella tuommoista. Samalla käy mielessä, että epiduraalinkin vaikutus alkaa varmaan kohta hiipumaan, aikaa kulunut jo sen verran sen laittamisesta. Toisenkin kerran tulee sellainen viiltävä kipu, ja päätin, että jos tuntuu samalla tavalla vielä kohta, niin soitan kelloa.

Seuraavan kerran tuntuukin ihan erilaiselta, nimittäin siltä, että vauva laskeutuu rajusti ja tuntuukin siltä, että se syntyy ihan just nyt eikä kohta. Soitan kelloa ja käännyn selälleni ja totean miehelle, että ”se taitaa tulla ny”. Saman totean kätilölle, joka tulee sisälle saliin. Käsken miehen siirtyä jalkopäädystä rahilta sängyn vierelle – ei tarvitse olla siellä kattomassa alapäätä.

Klo 11:08 kätilö tutkii ks, täysin auki, vauva +3. ”Oikeat on tuntemukset” toteaa kätilö ja rupee laittamaan tavaroita ja pöytää valmiiksi. Siinä samalla ohjeistaa ponnistamaan omien tuntemusten mukaan. Totean melkein paniikissa, etten mä edes ponnista, kun se vaan tulee! Kätilö naurahtaa, että no niin näyttää tulevan – hengittelepä sitten vaan äläkä ponnista. Ihan pienesti saan käskyn pidätellä hengitystä. Kiristää aivan vietävästi ja samalla tuntuu että oksettaa – ponnistamisen tarve puskee päälle. Totean, että ei hitto ihminen on hullu ja tyhmä (puhuen itsestäni) kun lähtee tähän hommaan uudestaan ja uudestaan, se kiristys on jotain aivan kamalaa.

Klo 11:11 syntyy pieni tyttö! Virkeä tyttö nostetaan vatsan päälle, ja vaaleanpunaisena huutaa pontevasti. Mies ei halua leikata napanuoraa, edellisen lapsen kohdalla kätilö oli vaan todennut että ”hups, unohtui kysyä, olisiko isä halunnut leikata napanuoran.” Vauva on Pieni. Kätilö toteaa, että on se sentään yli 3kg. Kattelen pikkuista siinä sylissä, joka tuntuu niin mahdottoman pienelle, että onkohan näin.  Istukka syntyy hetken päästä täydellisenä, eikä alapäässä mitään vaurioita tai näkyviä nirhaumia.

Tytön mitat 2915g/50cm/33cm, apgar 9/10

Synnytyksen kestot

I vaihe, 5h9min

II vaihe 3min

III vaihe 12min